Kahdeksan miljardin euron kysymys
Liikenteeltä kerätään vuosittain veroja noin kahdeksan miljardia euroa. Autokannan uudistamisen vauhdittamiseksi autoveroa halutaan alentaa. Fossiilisten polttoaineiden käytön väheneminen puolestaan pienentää polttoaineverotuksen tuottoja. Päättäjät ovat jo vuosia pohtineet, miten asia voidaan ratkaista niin, etteivät valtion verotulot pienene.
Valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk.) esittää, että polttoainevero muutetaan paikannukseen perustuvaksi, kilometrikohtaiseksi veroksi (MT 14.10.). Paikannuksen avulla verotusta voisi kohdistaa erisuuruisena tiestä, alueesta ja ajankohdasta riippuen. On tärkeää, että erilaisia liikenteen verotusmalleja pohditaan, koska se on oikeudenmukaisuuden lisäksi kahdeksan miljardin euron kysymys.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
