Luottamuksella on paljon väliä

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) arveli joulun alla Ylen haastattelutunnilla, että hallituksen suosio on laskenut yllättävänkin vähän huomioiden päätösten vaikeus. ”Tätä hommaa ei tosiaankaan tehdä suosion takia”, Sipilä sanoi.

Hallituksen suosio on nopeasti 
laskenut. Vain 24 prosenttia arvioi joulukuun HS-gallupissa, että hallitus on onnistunut tehtävässään erittäin tai melko hyvin. Vielä kesäkuussa samaa mieltä oli 37 prosenttia.

Hallituksen suosiolla ei ole ehkä suurta väliä, mutta sillä on merkitystä, minkälaista luottamusta hallitusta kohtaan tunnetaan.

Tänään MT:ssä julkaistava Luottamuspuntari osoittaa, että luottamus hallituksen johtoon on romahtanut. Se vaikeuttaa valitettavasti Suomen talouden käännettä.

On paljon yrityksiä ja kuluttajia, jotka pohtivat investointeja ja rekrytointeja. Kun on luottamusta, on rohkeutta investoida ja rekrytoida. Kun ei ole luottamusta, moni jättää investoinnit ja palkkaukset tekemättä, ja jopa siirtää yrityksensä vahvempien näkymien ja paremman kilpailukyvyn maihin.

Luottamus on tärkeä talouden muutosvoima. Se tuo työtä ja toimeentuloa. Kun sitä on, se ruokkii kasvua. Kun siitä on pulaa, se hidastaa toimeliaisuutta. Se näkyy nyt Suomessa.

Siksi on tärkeää, että hallituksessa mietitään luottamuksen vahvistamista. Itsekritiikin tarve koskee myös SDP:n Antti Rinnettä. Hänenkin lukunsa ovat heikentyneet – joskin hallituskolmikkoa vähemmän.

Erityisen paljon on pudonnut Sipilän luottamus. Kun Sipilä aloitti pääministerinä, häneen kohdistui toive uuden ajan johtajuudesta. Luottamus­puntarin perusteella Sipilä ei ole kyennyt lunastamaan niitä toiveita, joita häneen keväällä kohdistui.

Mikä on mennyt pieleen? Luotta­muksen hapertuminen on monen asian summa.

Ensiksi Sipilän yritysjohtajamainen johtamistapa ei näytä istuvan ongelmitta politiikkaan. Prosessikaavio on tärkeä, mutta sitä olennaisempi on lopputulos. Politiikka on aina enemmän kuuntelevaa mahdollisuuksien taidetta kuin prosessijohtamista.

Toiseksi Sipilä tuntuu johtavan hallitusta kuin keskisuurta yritystä, jossa johtaja on usein henkilökohtaisesti lähes jokaisen asian päällä. Se on kunnioitettavaa, mutta kuormittaa yhtä miestä ja voi hidastaa päätöksiä.

Kolmanneksi hallituksen johtotroikka on sittenkin hallituksen johtamisessa kokematon, mikä näkyy niin työmarkkinasuhteissa kuin valmistelun laadussa. Lisäksi hallitus vähensi kokeneiden avustajien määrää.

Kokoomusjohtaja Alexander Stubbilla on paljonkin hallituskokemusta, mutta sisäpolitiikan asiaosaaminen ei ole hänen leipälajinsa.

Lisäksi Stubbilla on suuri ongelma omiensa kanssa. Noin puolet kokoomuksen tukijoista ei luota häneen. Esimerkiksi Sipilällä on yhä lähes jakamaton omien tuki.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soinista ei ole hallitukselle eikä puolueelleen kovin paljon apua, koska hän kiertää ulkoministerinä maailmaa. Eniten tilanteesta kärsii hänen oma puolueensa, jonka kannatus on eri syistä romahtanut. Ehkä Soinin olisi pitänyt valita jokin toinen salkku ja pysyä enemmän kotimaassa.

Neljänneksi hallitus on epäonnistunut viestinnässään. Hyvä viestintä ei paikkaa heikkoa politiikkaa mutta huonolla viestinnällä hyväkin politiikka 
näyttää heikolta. Hallitukselta on puuttunut riittävän ymmärrettävä ja johdonmukainen kehystarina, johon se olisi ripustanut päätöksensä.

Viidenneksi ay-liike on kyennyt SDP:n tuella horjuttamaan näyttävästi hallitusta, joka on kieltämättä antanut siihen ison joukon hyviä syöttöjä.

Vaikka hallituksen johdon luottamus on romahtanut, tilanne on käännettävissä. Ei ole kiviin kirjoitettu, ettei hallitusta voi johtaa luottamusta rakentaen myös vaikeina aikoina.

Se edellyttää sitä, että tehdään 
hyviä päätöksiä, perustellaan ne ymmärrettävästi, osataan toimia eri sidosryhmien kanssa ja viestitään toiminnasta taidolla ja pitkäjänteisyydellä.

Kun tähän pystytään päätös ja päivä kerrallaan, voi syntyä hyvän kierre, joka palauttaa luottamusta, tuo työtä ja kääntää lopulta Suomen. Se on Sipilän hallituksen historiallinen tehtävä.