Kimurantti autovero
”Maaseudulla ei pärjätä ilman autoa.”Liikenne- ja viestintäministeriössä on mietitty liikenteen verottamisen muuttamista. Uutena ajatuksena on esitetty kilometrikohtaista autoveroa, jonka taso vaihtelisi sen mukaan, missä ajetaan.
Tällä hetkellä autoilija maksaa veroa monella eri tavalla. Yksityisauton hankintaan sisältyy autovero ja sen lisäksi tietysti arvonlisävero. Polttoaineen hinnasta valtio nappaa suurimman osan veroina. Tämän lisäksi autosta maksetaan ajoneuvoveroa käyttöpäivien mukaan.
Auto on valtion lypsylehmä. Ei ihme, että moni kauhistui kuulleessaan suunnitelmasta laittaa vielä ajokilometritkin verolle.
Työryhmä ei esitä verotuksen kokonaistason nostamista, mikä sinänsä on hyvä asia. Uusi kilometrivero korvaisi nykyisen autoveron.
Kilometrivero on autoilijalle tietenkin yhtä hyvä tai huono kuin könttäsummana maksettava autoverokin. Suomi on myös yksi harvoja maita, joissa ei ole edes maksullisia moottoriteitä tai kaupunkiliikenteen ruuhkamaksuja.
Esitetyssä muodossaan veromuutosta ei kuitenkaan pidä tehdä. Jos kilometrejä ryhdytään verottamaan, on otettava huomioon liikkumistarve. Maaseudulla ei pärjätä ilman autoa.
Ministeriön kaavailuissa maaseudun kilometrivero olisi puolet taajamien vastaavasta. Korkean veron alueiksi on kaavailtu myös kaupunkien ympäristöjä. Käytännössä siis myös maalla maksettaisiin yhtä paljon kuin taajamissa.
Maaseudun kilometriverot olisi syytä panna uuteen mietintään. Jos jotakin halutaan kehittää, voitaisiin suurkaupungeissa ottaa käyttöön ruuhkamaksuja. Niistä hankittujen kokemusten perusteella voitaisiin valmistella autoverosta luopumista.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

