Keskustan ja vihreiden kiistat eivät uhka hallitukselle: "Kyllä vihreiden kanssa pärjää, kunhan asiat sovitaan tarkkaan etukäteen"
Keskustan piirijohtajien suosikki hallituskumppaneista on SDP, ja pääministeri Mariniin ollaan tyytyväisiä.
Viimeksi valkoposkihanhet ovat kiristäneet keskusta ja vihreiden välille. Hallitusta kiistat eivät kuitenkaan uhkaa, piirijohtajat vakuuttavat. Kuva: Kari SalonenKeskustan piirijohtajat kertovat Maaseudun tulevaisuudelle, etteivät erimielisyydet vihreiden kanssa ole yllätys. Näkemyseroja ei kuitenkaan nähdä uhkana hallitusyhteistyölle.
Viimeisin kiistakapula puolueiden välillä ovat Pohjois- ja Etelä-Karjalassa satoja tuhoavat valkoposkihanhet. Keskusta tahtoisi pienentää hanhien kantaa, kun taas vihreät ei näe lintujen vähentämistä ratkaisuna.
Aiemmin keväällä porua puolueiden välille aiheutti tulkinta siitä, merkitseekö hallitusohjelman linjaus turpeenpolton vähentämisestä energiaturpeen verotuksen kiristämistä.
Kivikkoiselta vaikuttanut hallitusyhteistyö ei kuitenkaan ole vienyt piirijohtajien luottoa hallituksen jatkolle.
"Kyllä vihreiden kanssa pärjää, kunhan asiat sovitaan tarkkaan etukäteen", toteaa Etelä-Pohjanmaan piirijohtaja, kansanedustaja Mikko Savola. "Tietenkin kunnioituksen pitää toimia molempiin suuntiin".
Vihreät on kenttäväelle kuitenkin selkeästi epämieluisin hallituskumppani. Kysyttäessä mikä hallituskumppaneista on onnistunut heikoiten, ei mikään muu puolue saa mainintoja.
Vihreiden suurimmat heikkoudet ovat piirijohtajien mukaan vähäinen ymmärrys maataloudesta ja taloudesta.
"Vihreät eivät ymmärrä taloudesta tuon taivaallista. Sääli sillä Keskustalla ja vihreillä olisi paljonkin yhteistä", toteaa Keski-Suomen piirijohtaja Tahvo Anttila.
"Vihreillekin olisi eduksi realistisemmat linjat esimerkiksi luonnon ja energian kanssa. Ei se ole kenellekään hyödyksi jos hanhia on aivan liikaa ja ne vievät tilaa muilta lajeilta. Niin pitkään kun Helsingissä poltetaan kivihiiltä, on ihan turha moralisoida kotimaista turpeen ja hakkeen polttoa", kommentoi Savola.
Yhteensä Maaseudun Tulevaisuuden kysymyksiin vastasi kaksitoista piirijohtajaa.
Helsingin piirin Antti Siika-aho huomauttaa, ettei keskusta ole hallituksen ainoa vihreiden kanssa peitsiä kalistellut puolue:
"Viimeksihän keskustelua siitä, tuoko koronavirus turpeen käytölle jatkoaikaa kävivät vihreät ja omistajaohjaus- ja eurooppaministeri Tytti Tuppurainen (sd.)", hän muistuttaa.
Hän ei kuitenkaan usko, että puolueiden väliset kiistat johtaisivat keskustan lähtöön hallituksesta.
"Ei muilla puolueilla ole halua ajaa keskustaa ulos", Siika-aho uskoo.
"Tässä hallituksessa se, mitä on sovittu, täytyy pystyä pitämään ja tavoitteet saada sovitettua yhteen".
Vain yksi vastanneista piirijohtajista olisi valmis harkitsemaan hallituksesta lähtöä, jos erimielisyyksiin vihreiden kanssa ei löytyisi sopua.
"Hallituksen ulkopuoleltahan asioihin vaikutetaan todella huonosti", muistuttaa Savola.
Yleisesti hallitusohjelman pitävyyteen luotetaan, ja erimielisyyksiä pidetään normaaliin politiikkaan kuuluvana piirteenä.
"Ei tästä vielä pidä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä tehdä. Mihin eri puolueita tarvittaisiinkaan, jos ei vähän linjanvetoja olisi?", kysyy Kainuun piirin Teuvo Hatva.
"Ei valkoposkihanhet ole hallituskysymyksen arvoisia asioita vaikka viljelijä olenkin ja ymmärrän niiden aiheuttaman tuskan."
Mieluisin hallituskumppani piirijohtajille sen sijaan on sosialidemokraattinen puolue. SDP:n lisäksi parhaiten onnistuneeksi hallituskumppaniksi vain RKP saa yhden hajaäänen.
"Heidän kanssa pystyttäisiin tekemään Suomea rakentavaa politiikkaa", tiivistää Etelä-Savon Arto Sepponen.
"Yhtä asiaa heiltä kuitenkin kaipaisin: sotemaakunta-asiaan selkeää vastausta pikaisesti", hän lisää.
"Eli pysyykö Sosteri ja Essote samassa maakunnassa Etelä-Savossa. Mikäli ei, niin se on hallituskysymys sitten."
Mikko Savolan mukaan hallitustoiminnassa ratkaisee yhteispeli enemmän kuin yksittäiset kumppanit.
"Tietysti Demareiden korkeat galluptulokset kertovat siitä että jossain on onnistuttu", hän pohtii.
"Vihreillä kannatus nousi kun päiväjärjestys oli epäolennaisemmissa asioissa. Samoin kävi perussuomalaisille, jotka myös pompottelee maahanmuuttoasioilla".
"Nyt kun on kriisi päällä, on kuitenkin turha puhua kotimaisen energian alasajosta tai kasvisruoasta."
Pääministeripuolueen lisäksi myös itse pääministeri Sanna Marin saa kehuja.
"Hän on hoitanut kelvosti hankalan homman", toteaa Siika-aho.
"Ainoa kehityskohde jota toivoisin, olisi yhteispeli muiden ministereiden kanssa. Välillä on epäselvää, pelataanko hallituksessa tiimipeliä vai sooloilevatko ministerit."
Toinen parannusehdotus pääministerille on yhteistyön terävöittäminen erityisesti keskustan suuntaan.
Vaikka Marinin toimintaa kriisitilanteessa kehutaankin, muistuttaa moni myös siitä, ettei hänen johtajuuttaan normaalioloissa ole vielä testattu.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
