Politiikka

Antti Lindtman: "Puheista voi olla lyhyt matka tekoihin – poliittinen väkivalta ei saa rantautua Suomeen"

Perussuomalaisten valtuutettu Pekka Kataja joutui kotonaan törkeän väkivallan uhriksi. Poliisi selvittää, onko rikoksen motiivi poliittinen.
Lari Lievonen
Pekka Katajan murhan yritys on siirtynyt KRP:n tutkittavaksi.

Kansanedustaja ja SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman ottaa kolumnissaan kantaa poliittiseen väkivaltaan. "Demokratian tärkeä kulmakivi on, että mielipiteen voi ilmaista vapaasti ja poliittiseen toimintaan saa osallistua vailla pelkoa väkivallasta. Tästä on pidettävä kaikin voimin kiinni", Lindtman kirjoittaa.

"Viime päivinä olemme saaneet lukea, että Perussuomalaisten jämsäläinen valtuutettu ja kansanedustajan avustaja Pekka Kataja on omassa kodissaan joutunut vakavan väkivallan uhriksi. Tapaus on järkyttävä ja tuomittava. Mikäli teolla on ollut poliittinen motiivi, on se erityisen tuomittavaa."

"Poliisi on ollut niukkasanainen, emmekä tiedä tapauksesta vielä kaikkea. Siksi on tärkeää, että asia selvitetään perinpohjaisesti ja syylliset saatetaan vastuuseen teostaan."

Jämsässä viime perjantaina tapahtuneen teon esitutkinta on siirtynyt keskusrikospoliisille (KRP). Rikosnimike on nyt murhan yritys tapahtumien kulkuun liittyvien yksityiskohtien vuoksi.

Teosta epäiltynä on etsitty kahta miestä. Kataja epäilee, että tekijät ovat äärioikeistolaisia.

"On päivänselvää, että poliittinen väkivalta ei saa rantautua Suomeen. Jokainen tapaus horjuttaa osaltaan uskoa vapaaseen demokratiaan ja sananvapauteen. Siksi tällaisen ilmiön edessä yhteiskunnan on oltava luja ja päättäväinen", Lindtman painottaa.

"Tällainen toiminta on pystyttävä lopettamaan välittömästi."

Hänen mukaansa toinen vakava ja viime aikoina lisääntynyt ilmiö on virkavaltaan sekä esimerkiksi ensihoidollisissa tehtävissä työskenteleviin kohdistuva väkivalta tai väkivallalla uhkailu.

"On erittäin hälyttävää, jos väkivalta kohdistuu yhteiskuntamme auttajiin ja pelastajiin. Myös tähän on puututtava tiukasti ja ilmiön kitkemiseksi on esimerkiksi pikaisesti selvitettävä rangaistustasojen nostamisen mahdollisuutta."

Lindtmanin mielestä väkivalta on usein seurausta vastakkainasettelusta ja kärjistyneistä asenteista.

"On hyvä muistaa, että meillä kaikilla, mutta erityisesti poliittisilla toimijoilla, on vastuu yhteiskunnallisen ilmapiirin kehityksestä. Puheet ja puhetavat vaikuttavat kiistatta ympäröivään yhteiskuntaan ja yhteiskunnassa vallitseviin asenteisiin. Puheista voi olla lyhyt matka tekoihin."

Lue Lindtmanin koko kolumni

Pekka Katajan pahoinpitelyn tutkinta siirtyi KRP:lle, tutkimusnimikkeenä murhan yritys – ''Olen satavarma, että tälle on poliittinen syy ja että syylliset löytyvät äärioikeistosta"

Lue lisää

Bidenillä on onnistumisen avaimet

Veroale sataisi yksiin laareihin

Toinen perussuomalaisten vaalipäällikön Pekka Katajan murhan yrityksestä vangituista miehistä on vapautettu – epäillään silti edelleen teosta

MTV: Perussuomalaisten vaalipäällikön murhan yrityksestä epäiltynä kolmaskin mies