Osa uhkaa pudota digiveneestä
Digikuilu, byrokratia ja ikäsyrjintä voivat pahimmillaan horjuttaa jopa oikeusturvaa, käy ilmi tuoreesta tutkimuksesta.Yhteiskunta digitalisoituu vauhdilla, joka uhkaa jo pudottaa osan suomalaisista palvelujen ulkopuolelle. Vaaravyöhykkeessä ovat erityisesti ikääntyneet ja terveytensä osalta vajaakuntoiset kansalaiset.
Digikuilu, byrokratia ja ikäsyrjintä voivat pahimmillaan horjuttaa jopa oikeusturvaa, käy ilmi tuoreesta tutkimuksesta. Tutkijat Itä-Suomen, Helsingin ja Tampereen yliopistoista sekä eduskunnan ihmisoikeuskeskuksesta selvittivät keräämiensä 324 kertomuksen avulla ikäihmisten ongelmia käytännön asioiden hoitamisessa. Haastattelut tehtiin vuosina 2020–2021.
Ikäihmisten kohtaamat haasteet eivät liittyneet vaikeisiin juridisiin kysymyksiin, vaan hoidon, hoivan ja asumisen kaltaisiin arkisiin asioihin. Digitalisaation mahdollistama paikkariippumattomuus pääsääntöisesti helpottaa esimerkiksi viranomaisasiointia mutta edellyttää hyviä sähköisiä yhteyksiä sekä valmiuksia käyttää niitä.
Iäkkäitä hämmentää tutkimuksen mukaan viranomaisten ja palveluntarjoajien käyttämän kielen vaikeaselkoisuus. Kyse ei liene vain digipalvelujen ongelmasta, vaan viestinnän ymmärrettävyydestä laajemmin. Viranomaisviestinnän on oltava täsmällistä ja yksiselitteistä, mikä voi altistaa kapulakielisyyteen. Tämä ei kuitenkaan saa johtaa viestintään, jota ymmärtävät vain kyseisen alan viranhaltijat.
Erityisen huolestuttavia ovat kokemukset ikäsyrjinnästä ja itsemääräämisoikeuden loukkauksista. Haastateltavat kertoivat kohdanneensa näitä jopa tilanteissa, joissa mukana oli lääkäreitä tai sosiaalityöntekijöitä. Myös läheiset voivat vähätellä ikäihmisen kykyä hoitaa asioitaan. Ilmiön merkitys kasvaa väestön ikääntymisen ja matalan syntyvyyden vuoksi.
Sähköiset palvelut helpottavat asiointia, mutta vauhtisokeutta on varottava
Vaikka selvitys paljasti ongelmia ikäihmisten tavoittamisessa digipalveluilla, monilla vastaajilla oli kokemuksia siitä, että heidän kykyjään vähäteltiin iän vuoksi. Havainto on tärkeä osoittaessaan, että ihmiset ovat yksilöitä iästä riippumatta. Sähköisiä palveluja on siksi kehitettävä mahdollisimman helppokäyttöisiksi kauttaaltaan. Samalla on pidettävä huolta siitä, että viranomaistoiminnoissa ja sote-palveluissa säilytetään riittävän kattava palvelupisteiden verkosto. Digipalveluja kannattaa kehittää, mutta vauhdilla, jossa kaikki pysyvät kyydissä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







