Politiikka

MTK kantelee Kuulan kohukolumnista tuomiokapituliin – Juha Marttila: "Kyllä tässä muuten jää iso kivi kenkään"

MTK:n puheenjohtaja kritisoi myös nykyistä rikoslakia, jonka kyky reagoida vihapuheeseen on hänen mukaansa kyseenalainen.
PIHLA LIUKKONEN, Jaana Kankaanpää
MTK:n puheenjohtaja Juha Marttilan mukaan on välttämätöntä, että kirkko käsittelee asian huolella. "Muuta emme toivo." Kirjoituksen muotoilu on MTK:n mukaan omiaan herättämään lukijoissa vihaa lihan- ja maidontuottajia kohtaan.

Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK aikoo kannella Kirkko ja kaupunki -median julkaisemaa kolumnia koskevasta tapauksesta tuomiokapituliin.

Kirkko ja Kaupunki julkaisi verkkosivuillaan pappi Kari Kuulan kotieläintuotantoa käsittelevän kolumnin.

Useat viljelijät reagoivat artikkeliin ja sitä seuranneeseen uutisointiin voimakkaasti. Kuula pahoitteli myöhemmin sitä, että kolumnin kärki osui suomalaiseen maataloustuottajaan.

Sittemmin Kirkko ja Kaupunki poisti kolumnin verkkosivuiltaan. Päätoimittaja pyysi julkaisemista anteeksi.

MTK:n puheenjohtaja Juha Marttilan mukaan kantelussa kyse on laajemmastakin kysymyksestä.

"Kantelun tarkoitus on, että kirkollinen prosessi ja kirkon toimielimet arvioivat tämän erilaisista näkökulmista: Mikä on pappismiehelle soveltuvaa? Edustaako Kuulan sanoma kirkon oppia?"

MTK:ssa myös pohdittiin, onko kantelu kaiken kirjoitusta seuranneen hässäkän jälkeen tarpeen. "Olen vankasti päätynyt tähän, koska kyllä tässä muuten jää iso kivi kenkään. Kyllä tämä pitää loppuun saakka kirkon piirissä käsitellä."

Asia on paljon isompi kuin Kuulan kirjoitukset, Marttila jatkaa. Jäsenkunnassa käydään hänen mukaansa paljon keskustelua siitä, mitä mieltä tämän päivän kirkko on ja mikä sen tulevaisuus on.

"Nyt on hyvä paikka myös kirkon tältä osin keskustella asiasta. Tämä on oikeudellinen prosessi, jossa tuomiokapituli käyttää tuomiovaltaa."

Marttia kritisoi myös nykyistä rikoslakia, jonka kyky reagoida vihapuheeseen on hänen mukaansa kyseenalainen.

Maataloustuottajat eivät ole kansanryhmä, joten heitä vastaan ketään ei voi nykyisen lain mukaan kiihottaa.

"Kykeneekö rikoslaki reagoimaan vihapuheeseen? Olisi keskustelun paikka, tulisiko rikoslain olla nykyistä herkempi."

Kirkko ja kaupunki -lehden päätöstä poistaa kolumni verkkosivuiltaan Marttila pitää erikoisena.

"Harkinta pitäisi tehdä ennen julkaisua."

MTK kirjoittaa aiemmin julkaisemassaan tiedotteessa, että kirjoitus loukkasi kotieläintuotannon parissa työskenteleviä jäseniä.

"Kirjoitus antaa ymmärtää, että kotieläintuotanto perustuu lähtökohtaisesti siihen, että eläimille aiheutetaan kärsimystä ja niitä kohdellaan kaltoin."

"Olemme välittäneet palautetta kirjoituksesta sekä Kari Kuulalle että päätoimittaja Heinimäelle. MTK ei ole kuitenkaan missään vaiheessa esittänyt uhkavaatimuksia tekstin suhteen eikä siten ole pyrkinyt puuttumaan lehdistönvapauteen", tiedotteessa sanotaan.

Lue lisää:

Kirkko ja kaupunki poisti papin kohukolumnin verkkosivuiltaan – Päätoimittaja pyysi julkaisemista anteeksi: "Surutonta yleistämistä"

Pappi rinnastaa Kirkko ja kaupunki -lehdessä eläintuotannon paholaisen tuhotekoihin ja keskitysleireihin – "Viaton maitokin on kauhea tuote"

Eläintuotantoa paholaismaiseksi kritisoinut pappi: "Haluan pahoitella tuhansin anteeksipyynnöin sitä, että kolumnin kärki osoittautui suomalaiseen maataloustuottajaan"

Arvosta tuottajien tekemää työtä

Arkkipiispa Tapio Luoma ottaa kantaa papin kohukirjoitukseen: "Kirkon tehtävänä ei ole syyllistää maatalouselinkeinon harjoittajia"

Kirkolla ei ole virallista kantaa eläintuotteisiin, mutta se suosittelee kasvispainotteista ruokavaliota: "En olisi ensimmäisenä heittämässä kivellä ahkeria maatalousyrittäjiä"

Lue lisää

Komissiolle ei saa antaa yhtään siimaa

"Kassa on tyhjä ja rahat loppu" – MTK:n Marttila huolissaan vaarantuneesta ruokajärjestelmästä

Metsänomistajat ansaitsevat kiitoksen

Pandemia näytti omavaraisuuden arvon