”Aikaa hukataan samankaltaiseen väittelyyn kuin viime keväänä maskien hyödyistä” – Tullin kouluttamat koronakoirat jäivät pois hallituksen keinovalikoimasta, kokoomusedustajat kummeksuvat
Kokoomusedustajien mukaan hallitus laittoi yllättäen jarrun päälle koronakoirien hyödyntämisessä.
Tulli käyttää koulutettuja koiria muussakin työssä kuin huumeiden etsinnässä. Kuvassa sikaruton varalta ruokakoiraksi koulutettu labradorinnoutaja Rico, josta MT kertoi 14.8.2019. Kuva: Jaana KankaanpääKokoomuksen kansanedustajat Pihla Keto-Huovinen ja Saara-Sofia Sirén ovat pettyneitä hallituksen päätökseen sivuuttaa Tullin kouluttamien koronakoirien tarjoama apu tartuntatautilain uudistuksen yhteydessä.
Tulli oli edustajien tiedotteen mukaan valmistellut koronakoirien hyödyntämistä rajoilla jo kahdeksan kuukautta ja loppuvaiheessa aloitettu koulutus oli tuottanut jo erittäin lupaavia tuloksia. Koulutuksessa harjoitustason vaikeutta oli asteittain nostettu ja silti saatu onnistumisprosentit pysymään 90 prosentin tasolla.
Koulutus oli tarkoitus viimeistellä todellisissa matkustajavirroissa, mutta hallituksen linjausten takia, ja sitä kautta juridisten edellytysten puutteesta johtuen, hyviä tuloksia tuottanut koulutus jouduttiin keskeyttämään.
”On aivan totta, että tarvitsemme edelleen lisätietoa menetelmästä, mutta se ei tarkoita sitä, että meidän pitäisi lainsäätäjinä jotenkin erityisesti hankaloittaa lisätiedon keräämistä. Tullilla on laaja ja pitkä kokemus virkakoirien hyödyntämisestä eri tehtävissä ja sitä kautta valtavasti osaamista, mitä me emme nyt valitettavasti pääse hyödyntämään”, Keto-Huovinen toteaa.
”On myös hyvä muistaa, että tartuntatautilain uudistamisen yhteydessä kyse oli lähinnä koirien toiminnan mahdollistamisesta ja juridisista edellytyksistä. Kyse ei ollut siitä, että koirilla olisi haluttu korvata koko muu testaus, vaan olisi mahdollistettu koulutettujen koirien hyödyntäminen osana työkalupakkia”, Sirén jatkaa.
Edustajien mukaan hallitus on nostanut esiin menetelmään liittyviä haasteita. Heidän mielestään niiden sijasta tulisi kuitenkin keskittyä ratkaisujen etsimiseen.
"Yhteiskunnan terveysturvallisuudesta huolehtimiseksi tarvitaan kaikkia mahdollisia keinoja. Korona ei missään nimessä tule olemaan viimeinen globaali pandemia, joten koiradiagnostiikkaan panostaminen olisi järkevää myös pitkällä tähtäimellä. Viime keväänä käytettiin paljon aikaa väittelyyn maskien hyödyllisyydestä, ei tehdä nyt samaa virhettä koronakoirien suhteen”, kokoomusedustajat vaativat."
Lue lisää:
HS: Tullin koronakoiria ei ollakaan ottamassa käyttöön
Kössin nuuhkimaa koronatestitulosta ei tarvitse odotella – "Ei ole tullut yhtään hutia"
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

