Politiikka

Vihreät menetti Jyväskylän ykköstilan SDP:lle ja kokoomuskin meni ohi – kaupungin ääniharavaksi nousi Bella Forsgren

Vihreiden Bella Forsgren uskoo kokoomuksen valtakunnallisen hyvän menestyksen liittyvän puolueen asemaan oppositiossa.
Petteri Kivimaki
Ari-Pekka Liukkonen ja Jyväskylän ääniharava Bella Forsgren seurasivat tuskastuttavan hitaasti etenevää ääntenlaskentaa Jyväskylän vihreiden vaalivalvojaisissa ravintola Sohwissa.

Kuntavaalien ääntenlaskenta Jyväskylässä oli kutkuttava jännitysnäytelmä, sillä ykköstila vaihtui illan aikana monta kertaa.

Ylimääräisiä hermokierroksia eri puolueiden vaalivalvojaisissa aiheutti myös hyvin hitaasti edennyt ääntenlaskenta.

Ennakkoäänten jälkeen ykkösenä oli SDP, mutta vaalipäivän ääntenlaskennan edetessä kärkeen kirmasi vihreät.

Vihreiden kannassa väijyi pitkään kokoomus, joka nousikin illan edetessä vihreiden edelle. Ääntenlaskennan kalkkiviivoilla Jyväskylän herruuden nappasi kuitenkin lopulta SDP 19,1 prosentin ääniosuudella.

Hopeaa sai kokoomus 18,3 prosentilla ja vihreät jäi kolmanneksi saaden 17,4 prosenttia annetuista äänistä.

Näin ollen vihreät menetti edellisissä kunnallisvaaleissa saavuttamansa Jyväskylän johtavan puolueen aseman.

Kaupungin ääniharavaksi ylsi vihreiden jyväskyläläinen kansanedustaja-kaupunginvaltuutettu Bella Forsgren 2 016 äänellä. Lähelle Forsgrenin äänimäärää pääsi SDP:n Riitta Mäkinen 1 992 äänellä. Mäkinen on niin ikään jyväskyläläinen kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu.

"Näin suuri äänimäärä on hirveän häkellyttävä. Päällimmäisenä tunteena on kiitollisuus ja myös sellainen fiilinki, että pitäisi nipistää itseään", Forsgren kommentoi MT:lle ääntenlaskennan ollessa vielä kesken.

Vaikka vihreät menetti kannatustaan Jyväskylässä 2,5 prosenttia edellisistä kuntavaaleista, oli puolueen tappio pienempi kuin keskimäärin muissa yliopistokaupungeissa.

"Uskoisin, että ihmiset ovat olleet tyytyväisiä vihreiden johdolla, ja toki yhteistyössä muiden puolueiden kanssa, harjoitettuun politiikkaan. Olemme puolustaneet voimakkaasti koulutusasioita, ja esimerkiksi oikeus subjektiiviseen päivähoito-oikeuteen palautettiin viime kauden alussa", Forsgren puntaroi.

Kokoomuksen valtakunnallisen hyvän menestyksen hän uskoo liittyvän oppositiossa olemiseen.

"Vaalituloksessa taitaa olla nähtävissä aika tyypillinen kehitys, että hallituspuolueet keskimäärin menettävät ja oppositiopuolueet saavat lisää kannatusta", Forsgren kiteyttää.

Jyväskylän neljänneksi suurin puolue on keskusta 13,6 prosentin kannatusosuudella ja viides perussuomalaiset 12,9 prosentilla.

Vasemmistoliitto sai 9,8 prosentin kannatuksen.

Lue lisää

Etelän lähiöt ja Itä-Suomi nukkuvat vaaleissa, eniten antamattomia ääniä menettää perussuomalaiset

Etelän lähiöt ja Itä-Suomi nukkuvat vaaleissa

Vihreiden Maria Ohisalo saa lapsen – aikoo jatkaa puoluejohdossa eduskuntavaaleihin asti

Uutiskommentti: Tarvitaanko Suomeen kolme punavihreää puoluetta?