Ministerivaliokunta linjasi: Suomi valmis joustamaan EU-maksuissa
Brexitissä EU menettää yhden suurimmista nettomaksajistaan. Valtaosa jäljelle jäävistä nettomaksajista ei halua maksaa enempää korvatakseen budjettiaukkoa.
Jäsenmaksujen kasvattamisen ohella EU on pohtinut mahdollisuutta lisätuloihin uusilla tulonlähteillä, kuten erilaisilla veroilla. Kuva: Euroopan unioniKun Britannia lähtee unionista, EU-budjetin tulisi pienentyä täysimääräisesti. Näin linjasi Suomen EU-ministerivaliokunta tänään perjantaina.
Rahoitusta ei Suomen mukaan tulisi jatkossa sitoa jäsenvaltioiden yhteenlaskettuun bruttokansantuotteeseen kuten nykyään, vaan brexitin aiheuttama budjettiaukko tulisi jättää kokonaan täyttämättä.
Menoja voidaan Suomen kannan mukaan kasvattaa, jos koheesio- ja maatalousbudjetin ylläpitäminen sitä edellyttää.
Suomen hallituksen mielestä jäsenmaksun EU:hun on oltava kuitenkin kohtuullinen ja oikeudenmukainen.
"Meillä on joustonvaraa ja vaikutamme kokonaisuuteen", pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kommentoi aiemmin.
Keskustelu vuosien 2021–2027 rahoituksesta jatkuu ensi viikolla Eurooppa-neuvostossa. Ensimmäiset esitykset tulevat komissiolta ensi toukokuussa.
Brexitin myötä budjetti tulee pienenemään. Valtaosa jäsenmaista pitäisi jäsenmaksunsa ennallaan, mutta esimerkiksi Saksa, Unkari ja Puola kertoivat halukkuutensa nostaa maksujaan EU:n uusia haasteita varten.
Unionin maiden EU-budjetti on noin yhden prosentin jäsenmaiden yhteenlasketusta bruttokansantulosta.
Myös Euroopan parlamentin ryhmät linjaavat kantojaan tulevaan budjettiin.
Lue myös:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
