MT Jättinumero: MT.FI-sivuston kaikki artikkelit saatavilla 30.10.-1.11. ilman lukurajoituksia
Kolumni

Taa, taa, ti, ti! – Kun pyyn pyrstö vilahtaa, on syytä istahtaa kannon nokkaan ja kaivaa taskusta pieni pilli

Pyy on ovelampi kuin mitättömältä vaikuttava olemus antaa ymmärtää.

Peltopyyn metsäläisserkku, pyy, on pienin kanalintumme – ja herkullisin. Jos saisin valita saaliiksi kuusi pikkuruista pyytä tai yhden ison ukkometson rohjakkeen, ottaisin sumeilematta pyyt.

Pannulla pyy muuttuu heleän vaaleaksi ja kypsyy herkulliseksi riistaherkuksi. Monien pakkastalvien läpi sitkostunut ukkometso taas saattaa olla niin pistävää riistalihaa, ettei se loivene edes pitkässä punaviini­hauteessa. Mutta tämä on tietysti kateellisten puhetta.

Pyy on ovelampi kuin mitättömältä vaikuttava olemus antaa ymmärtää. Se pörähtää metsästäjän näkökenttään yleensä tiheissä, vanhoissa kuusikoissa, eikä yleensä lennä kauas. Erästäjä luulee jo saaneensa varman paistin, kun pieni harmaa lintu istahtaa näkyville kuusen oksalle. Rauhallinen tähtäys, laukaus – ja pyy pyrähtää lentoon ja katoaa vihreän esiripun taakse.

Sen kroppa on niin pieni, että mahtuu monesti harvan haulikuuron välistä. Ilmaan jää leijumaan korkeintaan pari pehmeää untuvaa. Metsämies sadattelee ja syyttää haulikkoaan: ei tällä sohlolla mihinkään osu.

Yleinen elämänkokemus on opettanut, että kun pyyn pyrstö vilahtaa, on syytä istahtaa kannon nokkaan ja kaivaa taskusta pieni, mehupillin ohut pyypilli. Siihen kun lurittelee kärsivällisesti muutaman tovin, reviiri­tietoinen pyy lehahtaa yleensä takaisin – hyvä ettei haulikonpiipulle istu!

Nenosen Olli-vainaa, liki parimetrinen pohjoisen mies, jota Pikku-Olliksi kutsuttiin, neuvoi kerran, miten pyypilli valmistetaan nuoren kuusen oksasta. Ällistys oli ensikertalaiselle suuri, kun instrumentti osoittautui toimivaksi pyyntivälineeksi.

Pari pitempää hönkäystä ja pari aivan lyhyttä piippaus­ta ja pyyn kutsuhuuto on kasassa, sähköttäjän kielellä: taa, taa, ti, ti.

Moni kuulee vienon piipityksen sateisen sumuisessa syysmetsässä kulkiessaan, mutta ei taida edes ymmärtää, että kyseessä on pyy. Melankolinen piipitys ikään kuin sulautuu osaksi ankean harmaata syysmaisemaa.

Kaverin kanssa kerran bongasimme pyyn viheltelyä pahaisen puron varressa Pohjois-Suomessa ja päätimme vastata kutsuun. Toinen meistä käveli puron toista reunaa ja piiloutui jonnekin kuusikkoon. Itse etsin myös sopivan pöheikön ja kätkeydyin sinne piipittämään.

Ehdin luritella vain muutaman kerran, kun pyy jo vastasikin: taa, taa, ti, ti. Musiikillinen dialogi jatkui kymmenkunta minuuttia, ennen kuin kaveri huusi toiselta puolelta puroa: ”Sinäkö siellä viheltelet?” Olimmekin soitelleet toisillemme.

Sillä kerralla pyytä ei saatu pivoon, vaan se jäi oksalle. Eipä kyllä saatu metsoakaan.

Kirjoittaja on politiikan toimittaja, joka viihtyy jahtimailla ja kalavesillä.

Lue lisää

Lyijyn kieltäminen kosteikoilla etenee – EU-parlamentin ympäristövaliokunnassa äänestettiin tänään vastaesityksistä, jotka eivät saaneet kannatusta

"Panokset on siellä ja kivääri olalla"

Katso miten käärmeenmetsästäjä poimii käärmeen käsin – Etelä-Floridassa burmanpyton on haitallinen vieraslaji

Mitäs mieltä olet metsästyksestä?