Uutiset

Koronaviikko minuutissa: Näin virusepidemia ravistelee raveja

Ravinetti kokosi viikon raveja koskeneet koronauutiset yhteen pakettiin.
Anu Leppänen
Jaajo Linnonmaan ja Janne Korven Elitloppet-risteily on koko Elitloppetin tavoin vaakalaudalla.

Maanantaina pelin avasi Ranska päättämällä keskeyttää ravit tiistaista lähtien. Jatkoa seurasi, kun Suomen hallitus päätti kieltää yli 10 hengen kokoontumiset. Hippoksen tulkinta oli, ettei raveja voi Suomessakaan järjestää, ja ne päätettiin keskeyttää keskiviikosta alkaen. Hippoksen hallitus vahvisti päätöksen tiistaina.

Raviradat reagoivat nopeasti, ja esimerkiksi Forssa ja Vermo ilmoittivat lomauttavansa henkilöstönsä ja Jokimaa aloittavansa yt-neuvottelut. Useimmat muutkin radat varautuvat erilaisiin säästötoimiin. Vermossa yt-neuvottelut oli aloitettu jo tammikuussa, ja niiden seurauksena rata ilmoitti nyt myös pysyvistä henkilövähennyksistä. Ilta-Sanomien mukaan viisi henkilöä irtisanottiin kokonaan.

Vermon Ravirata Oy:n yhteistoimintaneuvottelut ovat päättyneet

Ruotsissa kilpailutoiminta jatkui, ja ravipelaaminen sai itse asiassa hurjan boostin. Paris-Turf kertoi Ranskan kansallisen peliyhtiön PMU:n alkavan pelata suosittua Quintea Ruotsin lähtöihin viikonvaihteesta alkaen, mutta ATG ei vielä vahvistanut tätä. Sitä vastoin ATG kertoi toisen ranskalaisen peliyhtiön Zeturfin avaavan Ruotsin V75-, V86-, V64 ja GS75-pelit asiakkailleen ja alkavan järjestää Voittaja-, Sija-, Kaksari- ja Troikkapeliä Ruotsin kohteisiin, mutta omaan pooliinsa.

Travronden: Franskt spel till Sverige

Elitloppetin kohtalo pysyi edelleen auki. Ruotsin Radion uutinen, että Elitloppet ajettaisiin ilman yleisöä, osoittautui ankaksi. Se tyrmättiin Solvallasta välittömästi. Auki pysyi myös Jaajo Linnonmaan ja Janne Korven loppuunmyydyn Classic Elitloppet –risteilyn kohtalo. Janne Korpi kertoi Hevosurheilun verkkosivuilla päätöksen tehtävän 14.4. mennessä, mutta että asiakkailla ei ole hätää, vaikka risteily peruuntuisi. He saavat siinä tapauksessa rahansa takaisin.

Ravinetti paljasti, että peliautomaattien sulkemisesta ja urheiluvedonlyönnin seisahtumisesta aiheutuu Veikkauksen edunsaajille noin 13 miljoonan euron tuotonmenetykset viikossa. Ilman minkäänlaisia kompensaatioita valtiovallan taholta raviurheilun osuus siitä on puolen miljoonan luokkaa, mutta toisaalta palkintojakaan ei tällä hetkellä tarvitse maksaa.

Mitja Nummenmaa: ”Pelikate ei ole sama kuin edunsaajille tuloutettava osuus”

Suomalaishevosten ja –ohjastajien kilpailemisesta Bodenin torstairaveissa syntyi kohu. Suomen Hippos, Suomen Ravivalmentajat ja sosiaalinen media tuomitsivat jyrkästi matkustuskiellon rikkomisen, joskin ymmärrystä löytyi myös sille, että kyse on työmatkasta.

Mika Jauhola illan Bodenin raveista: ”Olen töihin lähdössä”

Veikkaus tarjoaa Ruotsin arkiraveihin Pitkävetoa ja Livevetoa

USA:ssa koronavirus on vaatinut ensimmäiset kuolonuhrit raviurheilun piirissä. Viime viikon perjantaina menehtyi entinen valmentaja John Brennan, 69, ja tänä tiistaina toinen menestynyt valmentaja Carmine Fusco, 55.

Hevoskuljetusammattilainen Ari Pakarinen: Kaupallinen liikenne jatkuu normaalisti

Päivitys 23.3. klo 10.30: Lisätty linkit uutiseen Ruotsin ravikohteista Pitkä- ja Livevedossa ja kaupallisen liikenteen jatkumisesta

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video