Uutiset

Marjaana Alaviuhkola ei asetu enää ehdolle ST:n puheenjohtajaksi: "Nyt uuden päätöksenteko- ja hallintomallin tullessa käyttöön vuonna 2022 on sopiva aika antaa tilaa uudelle energialle ja ideoille”

12 vuotta Ruotsin raviurheilun keskusjärjestön (ST) hallituksessa ja neljättä vuotta puheenjohtajana toimiva suomalaislähtöinen Marjaana Alaviuhkola vahvisti keskiviikkoiltana Travrondenille, ettei asetu enää ehdolle ensi kevään puheenjohtajavaalissa.
Terhi Piispa-Helisten
Marjaana Alaviuhkola jättää luottamustehtävänsä Ruotsin raviurheilun keskusjärjestön hallituksen puheenjohtajana.

"Alun perin olin ajatellut olevani hallituksessa mukana kaksi neljän vuoden mandaattikautta. Neljä vuotta sitten nimityslautakunta kysyi halukkuuttani puheenjohtajaksi, ja annoin suostumukseni tehtävään. Raviurheilua odottivat suuret muutokset esimerkiksi uuden lisenssijärjestelmän muodossa. Halusin kantaa vastuun haastavana ajanjaksona. Nyt uuden päätöksenteko- ja hallintomallin tullessa käyttöön vuonna 2022 on sopiva aika antaa tilaa uudelle energialle ja ideoille”, toteaa Marjaana Alaviuhkola MT Ravinetille.

Peliyhtiö ATG:n ja ST:n eroprosessi sekä uuden johdon palkkaaminen on ollut keskiössä Alaviuhkolan puheenjohtajakaudella. Yksittäisistä asioista väistyvä puheenjohtaja nostaa esiin luonnollisesti vedonlyönnin siirtymisen lisenssijärjestelmään Ruotsissa. Muutoksen myötä peliyhtiö ATG:n ja ST:n toiminnot piti eriyttää toisistaan.

"Se oli iso prosessi. Nyt kuitenkin olemme saaneet eroprosessin työstettyä loppuun saakka."

Alaviuhkolan aloittaessa puheenjohtajana hän aloitti myös toimitusjohtajan rekrytoinnin. Vuodesta 2019 ST:n toimitusjohtajana olleeseen Maria Crooniin Marjaana on tyytyväinen.

"Hänellä on oikeanlainen arvomaailma viedä eteenpäin ST:n tapaista organisaatiota. Muutenkin olemme saaneet rekrytoitua hyvin uusia, kyvykkäitä ihmisiä ST:n organisaatioon viime vuosina”, toteaa Alaviuhkola.

Alaviuhkolan aloittaessa ST:n hallituksessa oli otettu käyttöön periaate, jossa hallituksen jäsenillä ei saanut olla ravipoliittisia sidonnaisuuksia. Nyt organisaatiouudistuksen myötä tästä käytännöstä luovutaan.

"Koko ST:n seitsemänhenkinen hallitus jättää paikkansa ensi keväänä. Nimitysvaliokunnan tehtäväksi jää etsiä sopivat henkilöt uuteen yhdeksän henkiseen hallitukseen. Kolmen uuden hallituksen jäsenen tulee olla sidonnaisuuksista vapaa, puheenjohtaja on yksi näistä kolmesta. Loput edustavat eri raviurheilun sidosryhmiä eli ns. BAS-organisaatioita”, taustoittaa Marjaana Alaviuhkola uuden hallituksen kokoonpanoa.

Hän korostaa, että päätös jättäytyä pois ravipolitiikasta oli hänen omansa.

"Puheenjohtajan tehtävä on antoisa, mutta se on hyvin kokonaisvaltainen toimi. Pitää olla käytännössä tavoitettavissa koko ajan niin toimitusjohtajan kuin luottamushenkilöiden suuntaan."

"Toimettomaksi en jää. Perheyrityksemme Hallands Djursjukhus työllistää minua. Nyt luulisi myös löytyvän aikaa käytännön hevoshommille jossakin muodossa."

Alaviuhkola on myös Euroopan ravijärjestön UET:n puheenjohtaja. Ruotsin kolmevuotinen kausi puheenjohtajamaana loppuu vuoden vaihteeseen. Luultavasti joku toinen maa ottaa puheenjohtajuuden haltuunsa. Ruotsia on perinteisesti edustanut UET:n puheenjohtajana ST:n puheenjohtaja.

Lue myös:

Viikon vieras johtaa Ruotsin raviurheilua kahden kriisin keskellä

MT Hevoset
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Ravien ajotaparikkeiden tulkintaan tiukennuksia vuoden 2022 alusta Suomessa ja Ruotsissa – ohjastajia ja tuomareita perehdytetään loppuvuoden aikana muutoksiin.

Ruotsissa ravihuijaus: henkilö luuli ostaneensa lauantain Ruotsin 75-suosikin - omistaja ei tiennyt asiasta mitään

Pohjoismaista kylmäveriyhteistyötä ollaan tiivistämässä Hippoksen Kauhasen mukaan

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video