Älä pakota lasta aina maistamaan, neuvoo makututkija

Jos lapsena on syntynyt voimakas torjunta johonkin ruokaan, siitä on vaikea päästä irti. "Ellei tule voimakas oma motivaatio. Esimerkiksi lääkäri uhkaa kuolemalla tai olet superrakastunut", Mari Sandell toteaa ja tarkastelee syötävää sirkkaa. 

Palmut huojuvat, lämmin tuuli hyväilee kasvoja ja lautasella on mereneläviä. Miten ihanilta ne maistuvatkaan! Näitä pitää saada lisää.

Hirveä tungos laivan seisovaan pöytään, ihmiset metelöivät. Lautanen on täynnä katkarapuja, mutta hytissä iskee pahoinvointi. Ei koskaan enää mereneläviä!

Ruoka on moniaistinen kokemus, ei pelkkä makuasia. Sen tietää makututkija Mari Sandell, joka tutkii Turun yliopistossa työkseen sitä, mikä vaikuttaa ihmisten ruokavalintoihin ja makuun.

Joulukuussa yliopisto saa käyttöönsä Aistikattilaksi nimetyn tilan, missä kahden mediaseinän avulla voidaan muuttaa ympäristö ruokailun ajaksi muistuttamaan vaikka Karibiaa äänien, valojen, kuvien ja tuoksujen avulla. Sitten tutkitaan ihmisten käyttäytymistä ruokapöydässä.

”Näin voidaan selvittää, mikä on yksittäisen tekijän, esimerkiksi äänen, vaikutus ruuan kokemiseen”, Sandell kertoo.

Sandell ei vielä osaa sanoa mitään tuloksista, sillä ihmisten ruokakokemukset, jos mitkä, ovat yksilöllisiä. Mikä toimii yhdelle, ei sovikaan toiselle.

Ruuan kokemiseen vaikuttavat kaikki aistit, ei vain makuaisti.

Mieti vaikka jäätelöä: jääkylmä jäätelö tuntuu huulilla toiselta kuin puoliksi sulanut jäätelövelli. Iho reagoi kylmän sulamiseen.

Maailma pursuu kauniita ruokakuvia ja ulko­näköön kiinnitetään huomiota, mutta Sandellin mukaan näköaistimuskin on yksilöllinen. ”Esimerkiksi punainen väri kertoo vain alle kolmas­osalle makeudesta. Osa on puna-vihersokeita. Ja jotkut eivät näe mitään, eli näköaisti ei ohjaa heitä.”

Monen mielestä kuuloaisti ei liity ruokaan, mutta liittyy se, suurestikin, sanoo Sandell. Peruna­lastun riksahdus suussa vie käden aina uudestaan lastupussille. Näkkärin kuuluu raksahtaa, ja jos se ei raksahda, huomio kiinnittyy siihen, että tässä on jotain vikaa. Kasvi voi purskahtaa, limsapullo sihahtaa.

Entä sitten haju! ”Monet meistä ovat haju­orientoituneita. Nenässä on neljäsataa eri haju­reseptoria. Jos on herkkä hajuaisti, elämä on haasteellista”, Sandell huokaa.

Ruokaneofoobikolle tunteet ovat tärkeitä. Neofobia tarkoittaa uuden pelkäämistä, ja mitä muuta syömään opettelu onkaan kuin koko ajan uuden omaksumista.

”Makuaistiin vaikuttaa perimä. Äidinmaito on makeaa, ja siksi makea on monelle luontaisesti myönteinen kokemus ja motivoi lasta syömään. Osa on erityisen persoja makealle. Toiset taas ovat karvaalle herkkiä ja suosivat sen tähden makeaa. Jotkut eivät pidä makeasta ollenkaan – miksi? Miksi luonto on tehnyt meistä erilaisia, sitä on jännittävä tutkia”, Sandell miettii.

Makututkijan mukaan ei ole olemassa tyypillistä suomalaista makua, vaikka me olemmekin omanlaisensa väestöryhmä pohjolassa.

Sandell on vetänyt yhden makututkimuksen, jossa verrattiin USA:ta, Aasiaa, Etelä- ja Pohjois-­Amerikkaa, Eurooppaa, mustia ja valkoisia.

”Emme löytäneet selitystä, että kansallisuus vaikuttaisi makuun. Mutta ruokakulttuuri ja se, mitä on tarjolla, vaikuttaa kyllä.”

”Joka kulttuurissa on joku ihmeellinen asia, josta muut kokevat, että miten nää voi syödä tällasta”, Sandell toteaa ja nostaa Suomesta esimerkiksi mämmin ja lakritsa-salmiakkihimon.

Ruokamieltymykset alkavat muodostua jo ihan pienenä. Siksi nykypäivän vanhuksella on erilainen maku kuin nuorella, sillä hänen aistimaailmansa on ollut lapsena ihan erilainen.

Sandell kertoo lapsena olleensa aika nirso, mutta iän myötä oppineensa maistelemaan kaikkea.

Hänestä vanhempien ei kannata opettaa lapsiaan uusiin makuihin tyrkyttämällä ”maista edes vähän”, sillä maistaminen ei ole ainoa tapa oppia.

”Ruoka-aineita voidaan ihmetellä yhdessä, käyttää suurennuslasia, tunnustella. Miten porkkana napsahtaa poikki tai miltä se tuntuu huulilla. Joillekin toimii sormiruoka, ja pikkulapsi voi harjoitella pinsettiotetta napsimalla vaikka herneitä”, Sandell vinkkaa.

Yliopistolla lasten maistelukavereina ovat Aisti-Anselmi, Keijo Karvas, Simo Suolainen ja Maisa Makea. Ruokia opetellaan syömään maku kerrallaan.

Aistikattilassa alkaa ehkä pikkuhiljaa selvitä, miten ulkoisilla tekijöillä voi auttaa ihmisiä pääsemään yli vaikeista asioista. Kuten vaikka kasvisten syönnistä. Aina ei tarvitse lähteä Karibialle, vaan Karibia voidaan tuoda tänne.

Mari Sandell

Apulaisprofessori Turun yliopiston Funktionaalisten elintarvikkeiden kehittämiskeskuksessa.

Vetää Aistit ja ruoka -tutkimusryhmää.

Yksi tutkimusväline on Aisti­kattila eli muunneltava ruokailu- ja tapahtumatila, jossa voidaan luoda erilaisia kokemusympäristöjä.