Porin, Pirkkalan ja Paraisten K-kaupat pärjäsivät leipäkisassa
Vuoden 2017 leipäkauppa -kilpailun finaaliin pääsi kolme kauppaa, joista valitaan voittaja helmikuussa.Suomen Leipuriliiton järjestämän Vuoden 2017 leipäkauppa -kilpailun finaaliin pääsivät porilainen K-supermarket Ruokapori, K-Market Pirkanpoika Pirkkalasta ja Paraisten K-supermarket Reimari.
Vuoden leipäkaupan valinnassa raati arvioi muun muassa tuotteiden tuoreutta, valikoiman monipuolisuutta, paikallisten, alueellisten ja valtakunnallisten leipomoiden tuotteiden saatavuutta, leipäosaston siisteyttä ja järjestystä sekä leipäosaston henkilökunnan asiantuntemusta ja palvelualttiutta.
Lisäksi kiinnitetään huomiota tuotteiden esillepanoon, leipäosaston omaleimaisuuteen sekä erityisruokavaliotuotteiden saatavuuteen. Erityisesti valinnassa annetaan painoarvoa sille, että tuotteet ovat kotimaassa valmistettuja.
Leivässä kuluttajat arvostavat eniten makua ja tuoreutta. Niistä kaupan ja leipureiden tulee huolehtia yhteisesti. Vuoden leipäkauppa -kilpailu on yksi tapa edistää tätä yhteistyötä.
Vuoden leipäkauppa valitaan nyt jo 21. kerran. Vuoden 2017 kilpailussa ovat mukana pienet päivittäistavarakaupat. Vuonna 2016 valinta tehtiin tavaratalojen ja hypermarkettien sarjassa. Nämä kaksi sarjaa vuorottelevat kilpailussa.
Alkuvuodesta 2017 loppukilpailuraati käy arvioimassa finalistit ennalta ilmoittamattomana aikana. Voittaja julkistetaan helmikuussa.
Vuoden 2016 leipäkaupaksi valittiin tavaratalojen ja hypermarkettien sarjassa Sokos Herkku Tampere. Vuoden 2015 voittaja oli S-market Rantakatu Joensuusta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

