Sen seitsemän sorttia

Monessa perheessä eletään juuri nyt kiireisimpiä hetkiä ennen huomenna lauantaina vietettäviä ylioppilaiden ja ammattiopintonsa päättävien valmistujaisjuhlia.

Onneksi juhlatarjottavat ovat huomattavasti järkiperäistyneet. Ennen oli kunnia-asiana tarjota onnittelukäynnille pistäytyville monimutkaisia ja hankalasti käsiteltävistä taikinoista tehtyjä makeita leivonnaisia.

Oli häpeä, jos pöydästä ei niitä seitsemää sorttia löytynyt. Oli pullaa, leikattavaa kakkua, herrasväenleipiä, piparkakkuja, pursotinleipiä, muroleipiä ja tietysti täytekakkua.

Nyt kun tuon listan kirjoitin, se näyttää jotenkin vaatimattomalta muutamien vuosikymmenten takaiseen satakuntalaiseen todellisuuteen verrattuna.

Muistikuvani on, että erityisesti pikkuleipävalikoima oli paljon runsaampi. Konjakkiplarit, hillosilmät, suklaa- ja mantelipikkuleivät, Euran rinkelit, ässät ja lusikkaleivät ainakin monessa pöydässä olivat tarjolla. Niiden leipomisessa ei suvaittu oikomisia eikä muita helpotuksia.

Nykyään tarjoilu painottuu suolaisten puolelle. Erilaiset piiraat ovat kestosuosikkeja ja voileipäkakut ovat tehneet uuden paluun. Makea juhlakakku on yhä ”välttämättömyys”, mutta se voi varsin hyvin olla juusto- tai hyydykekakkukin.

Suurin muutos taitaa olla siinä, että vieraat eivät ihmettele tai paheksu, vaikka kaikki tarjottava olisi kaupasta hankittua. Niin sen pitää ollakin: myös juhlaväen pitää nauttia juhlasta eikä näännyttää itseään valmisteluissa.