"Olen alkanut boikotoida massatuotantoa"
Yksin asuva Pinja Pieski, 17, syö kotona käydessään poroa, hirveä ja isänsä pyytämää kalaa. Hän muutti Utsjoelta Helsinkiin lukio-opintojen takia.
Pinja Pieski vertailee kaupassa kilo- ja litrahintoja, mutta kaurahiutaleista hän ei valitse halvinta. "Syön joka aamu puuroa. Isäni kanssa olemme tehneet vertailua, että luomupuuro on parempaa." Kuva: Kari SalonenUtsjokelainen Pinja Pieski muutti puolitoista vuotta sitten yksin Helsinkiin. Kallion ilmaisutaidon lukio houkutteli tanssia harrastavaa nuorta, sillä Utsjoen Karigasniemestä tanssitunneilla piti käydä Norjan puolella.
Pieski kertoo, että yksin asuminen on tehnyt hänet pihiksi.
”Rahakäsitykseni on muuttunut. En ollut ennen tullut ajatelleeksi, miten kallista ruoka on. Nyt katson aina kilo- ja litrahinnat”, Pieski kertoo.
Hän arvioi kuluttavansa kuukaudessa noin sata euroa ruokaan, koulukirjoihin ja muihin tarpeellisiin hankintoihin.
Pieskin tyypillinen ostoskori pitää sisällään hedelmiä, vihanneksia, leipää ja kaurahiutaleita. Lihaa ei pienen yksiön jääkaapista löydy.
”Olen alkanut suhtautua lihaan eri tavalla ja boikotoida massatuotantoa. Siihen ovat vaikuttaneet pari läheistä kaveriani, jotka ovat vegaaneja. Jonkin selvityksen mukaan jopa 40 prosenttia koulumme oppilaista on kasvissyöjiä.”
Kotona Utsjoella Pieski syö poron- ja hirvenlihaa sekä isänsä pyytämää kalaa.
"Kalaa haluaisin syödä enemmän, mutta se on opiskelijabudjetille liian kallista. Kalaa olisi myös outoa ostaa, koska kotona isä kalastaa sitä suoraan Tenojoesta.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
