Eviran johtaja ei usko, että koiranlihan tuotannosta saataisiin kaupallisesti kannattavaa
Koiranlihan tuotannon aloittaminen edellyttäisi lainsäädännön muutosta.
Koiranlihan tuotannon aloittaminen edellyttäisi lainsäädännön muutosta. Käytännössä tuotannon aloittaminen tarkoittaisi myös sitä, että esimerkiksi koirien kasvatukseen, teurastukseen sekä lihantarkastukseen pitäisi soveltaa tuotantoeläinten pitämiseen liittyviä säädöksiä. Kuvituskuva. Kuva: Kari SalonenKonsultti Juhani Peltola ehdotti hiljattain julkaistussa mielipidekirjoituksessaan, että Suomessa pitäisi alkaa tuottamaan koiranlihaa.
Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran elintarviketurvallisuusosaston johtaja Leena Räsänen huomauttaa, että koiranlihan tuotannon mahdollisessa aloittamisessa on otettava huomioon kaksi asiaa.
Ensinnäkin meidän kulttuurissamme ei ole suosittu koiranlihan käyttöä. Toisaalta koiranlihan tuotanto on myös lainsäädännöllinen kysymys. Lainsäädännössämme on nimittäin lueteltu ne eläinlajit, joita voidaan käyttää tuotantoeläimenä. Näin ollen koiranlihan tuotannon aloittaminen edellyttäisi kansallisen lainsäädännön muutosta. Käytännössä tuotannon aloittaminen tarkoittaisi myös sitä, että esimerkiksi koirien kasvatukseen, teurastukseen sekä lihantarkastukseen pitäisi soveltaa tuotantoeläinten pitämiseen liittyviä säädöksiä.
Jos koiranlihan tuotantoa aiotaan käynnistellä, pitäisi Räsäsen mukaan EU:sta selvittää, olisiko koiranliha uuselintarvike. Sille pitäisi tällöin luultavasti hakea EU:sta uuselintarvikelupaa, koska koiraa ei ole EU:n alueella aiemmin käytetty elintarvikkeena. Uuselintarvikelupa koskee sellaisia elintarvikkeita, joiden merkittävästä kaupallisesta käytöstä ei ole näyttöä ennen vuotta 1997.
Räsänen huomauttaa, että Evirassa ei ole tehty selvityksiä siitä, miten vaikkapa koirien teurastus tapahtuisi. Hän ei lähde ottamaan kantaa siihen, kuinka kauan kestäisi, että Suomessa voitaisiin aloittaa koiranlihan tuotanto. Konsultti Juhani Peltola on arvioinut, että tuotannon käynnistäminen veisi aikaa neljästä kuuteen vuotta.
"Se olisi oman selvityksen paikka. Eihän meillä valmiina tällaisia skenaarioita ole, koska kukaan ei ole aiemmin vakavissaan lähtenyt esittämään", Räsänen sanoo.
Elintarviketurvallisuusosaston johtaja muistuttaa, että ajatus koiranlihan tuotannosta ei ole toistaiseksi kantanut missään EU-maassa. Hän ei myöskään usko, että koiranlihan tuotannosta saataisiin kaupallisesti kannattavaa.
"Ei suoraan sanottuna usko, että ihan heti tähän tartuttaisiin innolla", hän ennustaa.
Se, että koiralla on Suomessa melko lemmikkistatus, ei kuitenkaan ole Räsäsen mukaan pätevä peruste hylätä ajatus koiranlihan kasvattamisesta. Hänen mielestään asian pohdinnassa tulisikin lähteä liikkeelle siitä, miten asia hoidetaan lainsäädännön näkökulmasta.
"Markkinat ja ostajat huolehtivat siitä kulttuurinäkemyksestä. Jos sille markkinaa löytyy, kulttuuri voi muuttua", Räsänen huomauttaa.
Vaikka Suomessa joskus tulevaisuudessa tuotteisiinkin koiranlihaa, elintarviketurvallisuusosaston johtaja ei sitä edes maistaisi.
"Minulle koira ei ole tuotantoeläin", hän perustelee.
Lue lisää:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

