Afrikan korppuja ja puddingia

Etelä-Afrikan matkalla opin syömään aamiaiseksi korppuja ja tulin tietämään, että malvapudding eli mausteinen vanukas ja lämmin vaniljakastike kruunaavat ruuan kuin ruuan.

Majoituimme monessa Airbnb-majoituksessa, ja lähes poikkeuksetta huoneessa oli mahdollisuus keittää kahvia tai teetä ja tarjolla juoman kanssa oli korppuja eli ”rusk”, kuten niitä Etelä-Afrikassa kutsutaan.

Korppujen syönti on peräisin 1600-luvulta, jolloin hollantilaiset purjehtivat Afrikkaan. Eväänä oli tietenkin hyvin säilyviä korppuja.

Ensimmäisenä aamuna meinasin lohkaista hampaani kovaan korppuun ennen kuin ymmärsin, että korppu pitää ensin kastaa lämpimään juomaan.

Kun toimin näin, maku palkitsi ja korpulla pärjäsi pitkälle päivään.

Sillä ruskit eivät ole mitä tahansa kuivatettua pullaa, vaan niissä on käytetty usein pähkinöitä, rusinoita, kaurahiutaleita ja ruskeaa sokeria. Ja tietysti voita. Leivotaan ensin pellillä kolmen sentin paksuinen levy, joka leikataan kypsänä suora­kaiteen muotoisiksi paloiksi. Paloja kuivataan 50-asteisessa uunissa yön yli.

Toinen uusi tuttavuus oli malvapudding, Etelä-Afrikan tunnetuin jälkiruoka, joka sekin on hollantilaista alkuperää. Tämä aprikoosihillolla kostutettu kakku tarjottiin suoraan vuoasta vähän lämpimänä, ja sen kyytipoikana oli lämmintä ja paksua vaniljakastiketta.

Malvapuddingia oli tarjolla jokaisella illallisella, mutta aina se maistui.

Kotiin tultua etsin ohjeen Louise Meruksen uudesta kirjasta Mina smaker från Kapstaden. Vanukkaan mehevyyden salaisuus on siihen imeytetyssä siirappikastikkeessa, jota voi terästää paikallisella amarulaliköörillä. Lekker!