Opiskelija vaatii kansalaisaloitteella ilmaisia ruokia myös ammattiopiston ympäristönhoitajille – "Teemme rankempaa hommaa kuin puutarhurit"
Kansalaisaloite vaatii ympäristöalaa mukaan ammattiopiston ruokailukorvauslakiin.
Kansalaisaloite vaatii, että ympäristöala lisätään ammattiopiston ruokailukorvauslakiin. Riveria ammattiopiston Kiteen yksikössä kylvettiin ohraa koulutilan pellolla toukokuussa 2018. Kuva: Niko NyrhinenYmpäristöala pitää lisätä ammattiopiston ruokailukorvauslakiin, vaaditaan tuoreessa kansalaisaloitteessa.
Oikeusministeriön kansalaisaloite.fi-verkkopalveluun on jätetty 12. helmikuuta aloite fyysisten alojen ruokailukorvauksen liittämisestä ympäristönhoitaja-alaan.
Hevostalouden, metsäalan, maatalousalan ja puutarha-alan perustutkintokoulutuksessa opiskelevalla on oikeus maksuttomaan ruokailuun, johon kuuluu päivittäisen aterian lisäksi aamiainen ja päivällinen. Edellytyksenä on, että opiskelijan päivä on tavanomaista työpäivää pitempi.
Asetus tuli voimaan marraskuussa 2019.
"Ympäristöalaa ei tähän lakiin ole lisätty vaikka ympäristöalalla päivät ovat yhtä pitkiä ja työ vielä fyysisempää kuin puutarha- ja maatalousalalla", aloitteessa kerrotaan.
Aloitteen tekijöiden mielestä ympäristöala täyttää kaikki lain kriteerit, joten se pitäisi lisätä lakiin.
Kannatusilmoituksia oli perjantaina kertynyt 20.
Aloitteen teki Pieksämäellä Ammattiopisto Spesiassa ympäristönhoitajaksi opiskeleva Eetu Juntunen.
Hän kertoo, että ympäristönhoitajan koulutuksessa ei ole enää omaa opettajaa, vaan alan opiskelijat opiskelevat yhdessä puutarhuriopiskelijoiden kanssa.
"Puutarhurit saavat ruokakorvauksen ja me emme. Teemme rankempaa hommaa kuin puutarhurit."
Ympäristönhoitajat hoitavat esimerkiksi metsiä, julkisia puistoja, luontopolkuja ja ulkoilupaikkoja.
Lue lisää:
Edit. 18.2. klo 16.08 täydennetty juttuun ja otsikkoon Eetu Juntusen kommentit.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
