Tämän piirakan täytteeksi sopii kinkun lisäksi vaikkapa kalkkuna, salami, savulohi tai tonnikala
Sipulinen ja kinkulla rikastettu piiras on aina toivottu tarjottava. Tämän piiraan helppouden juju on pohja, joka vain sekoitetaan. Ja mikä parasta, siinä ei ole lainkaan lisättyä rasvaa.Kepeä kinkkupiiras
- noin 10 palaa
- Ainekset
- 2½ dl vehnäjauhoja
- 1 prk (2 dl) kermaviiliä
- 1 kananmuna
- 2 tl leivinjauhetta
- 1 tl pizzayrttiseosta
- ¼ tl suolaa
- Täyte
- 1 sipuli
- 4 valkosipulinkynttä
- 1 punainen paprika
- 1 rkl öljyä
- 1 prk (200 g) ranskankermaa
- 2 kananmunaa
- 150 g juustoraastetta
- 1 tl suolaa
- 1 tl timjamia
- ½ tl mustapippuria
- 150 g palvikinkkua
Valmistusohje
Tee ensin täyte. Kuori ja hienonna sipulit. Leikkaa siemenistä vapautettu paprika kuutioiksi. Kuumenna pannulla öljy ja kuullota siinä sipulit ja paprikapalat. Anna jäähtyä.
Sekoita kulhossa ranskankermaan munat, juustoraaste ja mausteet. Suikaloi kinkku.
Mittaa kaikki pohjan ainekset kulhoon ja sekoita tasaiseksi. Levitä taikina leivinpaperoidun, halkaisijaltaan noin 22 senttisen korkealaitaisen piiras- tai irtopohjavuoan pohjalle.
Levitä pohjan päälle sipuli-paprikaseos, sitten kinkkusuikaleet ja päällimmäiseksi ranskankerma-juustoseos.
Paista piirasta 175-asteisessa uunissa noin 45 minuuttia.
Tarjoile salaatin kanssa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



