Rustonupikas on sitkeä, pinnaltaan niljakas sieni. Sillä ei ole ei ole poimuja lakin alapinnalla. Kuva: Terhi Pape-Mustonen
Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan
Sotkamossa ja Kuopiossa suppilovahveroita on runsaasti, Hämeestä kantautuvien tietojen mukaan kaikki vanhat suppispaikat ovat lähes tyhjillään.
Suppilovahverosadossa on tänä vuonna suurta paikallista vaihtelua. Omat hyvät suppispaikat ovat nyt kullan arvoiset. Kuva: Jaana Kankaanpää”Suppilovahverohavaintoja on tullut eri puolilta maata Rovaniemen korkeudelle asti. Kokonaisuutena ei mikään huippuvuosi, mutta paikka paikoin suppilovahveroita löytyy Etelä-Suomessakin, missä sienisato on kärsinyt kuivuudesta”, kertoo suunnittelija Tea von Bonsdorff Helsingin yliopistosta.
Suppilovahvero lähtee kasvuun jo heinäkuussa, ja yleensä satotilanne muuttuu parempaan suuntaan syyskuussa kosteuden lisääntyessä.
”Pohjois- ja Itä-Suomessa on ollut kaiken kaikkiaan hyvä sienivuosi. Etelä-Suomessa kausi viivästyi kuivuuden vuoksi. Moni laji on puuttunut tänä vuonna etelästä kokonaan, mutta suppilovahveroita kuitenkin löytyy.”
Tea von Bonsdorffin mukaan laji on levinnyt pohjoisemmaksi, ja siitä on havaintoja muun muassa Urho Kekkosen kansallispuistosta.
”Ilmastolliset tekijät ovat pääsyy leviämiseen. Ilmaston lämmetessä sienet levittäytyvät kasvien tavoin pohjoisemmaksi, mikäli niiden vaatimat kumppanuuslajit ja muut tekijät täyttyvät.”
Suppilovahvero on yleinen Etelä- ja Keski-Suomessa, mutta harvinaistuu pohjoista kohti.
”Suppilovahveroita on hyvin Kuopion alueella. Rukallakin niitä oli, mutta ei yhtä paljon kuin Pohjois-Savossa”, sanoo Marttojen sieniasiantuntija Tiina Ikonen.
”Pitkä satokausi takaa, että suppilovahveroita saadaan ennemmin tai myöhemmin. Vaikka alkujakso olisi ollut kuiva, loppusyksystä sieniä kuitenkin nousee.”
Satokausi jatkuu lumen tuloon asti. Sieni kestää kylmää, eikä muutama pakkasyökään vioita sitä.
”Suppilovahveron voi murentaa jäisenä suoraan pannulle. Sieni ei myöskään menetä rakennettaan sulaessaan”, Ikonen sanoo.
Leutoina talvina suppilovahveroita on kerätty lounaisrannikolla vielä uutenavuotena.
”Suppilovahvero on helppo tunnistaa, mutta vaikea löytää. Usein se pilkistää sammalmättäästä. Kun huomaa yhden, löytää kokonaisen esiintymän samalta alueelta.”
Suppilovahvero kasvaa kuusen seuralaisena tuoreissa kangasmetsissä. Laji on elinvoimainen, mutta aukkohakkuun myötä se saattaa taantua joksikin aikaa.
Näköislajeista Ikonen mainitsee rustonupikan, joka on sitkeä, pinnaltaan niljakas sieni. Toisin kuin suppilovahverolla, rustonupikalla ei ole poimuja lakin alapinnalla. Se kannattaa opetella tunnistamaan.
”Rustonupikka on myrkyllinen, sillä siinä on pieniä määriä samoja aineita kuin korvasienessä. Sitä ei saa syödä.”
Toinen tunnistettava näköislaji on kosteikkovahvero, joka muistuttaa suppilovahveroa, mutta sen jalka on oranssinkeltainen ja lakin alapinta sileämpi. Laji on syötävä, ja moni poimiikin niitä sekaisin suppilovahveroiden kanssa.
Runsassatoisesta suppilovahverosta on tullut sieniharrastajien suosikki.
”Laji on ruokaisa ja monikäyttöinen piirakoissa, kastikkeessa tai korvapuustien täytteenä. Tuoreen sienen voi panna suoraan pannulle, minkä jälkeen sen voi vaikka pakastaa. Se on myös helppo kuivattaa ja jauhaa sienijauheeksi.”
Ikonen on valmistanut suppilovahveroista myös sienisalaattia.
”Siitä ei tule samanlaista kuin rouskuista tehtäessä. Jos on tottunut perinteiseen sienisalaattiin, vaatii suppissalaatti totuttelemista”, Ikonen sanoo.
Lisätty juttuun 19.10.2022 kello 10.19 kuva rustonupikkaasta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
