Maukkaiden tomaattien tuotanto on yllättävän vaikeaa – Viljelijä kertoo, miksi

Nuori kasvihuoneyrittäjä Sebastian Anttila (vasemmalla) valitsi tuotantoon Roterno-lajikkeen. Perinteisen lajikkeen varsia joudutaan tukemaan käsin asennettavilla klipseillä. Myyntijohtaja Teemu Kanasuo toivoo, että suomalaiset innostuvat syömään puoli kiloa viikossa terveellisiä vihanneksia ja varsinkin kotimaisia sellaisia. Kuva: Jussi Partanen

Kun Sebastian Anttila päätti muutamia vuosia sitten ryhtyä tomaatinviljelijäksi, hänellä oli muutamia periaatteita lähtökohtinaan. Yksi niistä oli tuotannon ympäristöystävällisyys, mutta toinen tärkeä tavoite oli se, että hän haluaa tuottaa sellaisia tomaatteja, joka maistuvat hyvälle.

Maistuvat hyvälle? Tämä voi kuulostaa koomiselta, mutta hyvä maku ei ole mikään itsestäänselvyys eikä välttämättä edes tuotannon tärkeimpien ominaisuuksien listan kärjessä.

Suurten vihannesmäärien varastointi, kuljetus ja irtotomaattien siirtelyt myymälöissä pistävät tuotteet lujille. Niiden on myös säilyttävä vielä kaupan tiskillä ja kuluttajan kotona päiväkausia moitteettomina. Tällaiset vaatimukset edellyttävät tomaateilta paljon muitakin ominaisuuksia kuin hyvää makua.

Anttila kertoo lähteneensä etsimään lajiketta maku edellä.

"Maistoin Hollannissa siemenjalostamoilla 300–400 tomaattilajiketta. Tämä maistui parhaimmalta. 95 prosenttia tomaattilajikkeista ei maistu miltään.”

Anttilan valitsema Roterno oli yrittäjän mielestä parhaan makuinen, mutta tehokkaan tuotannon näkökulmasta hänen olisi kannattanut valita joku toinen lajike. Perinteikäs Roterno nimittäin aiheuttaa ylimääräisiä kustannuksia moderneihin ja jalostetumpiin lajikkeisiin verrattuna.

Tomaattien koko on hieman pienempi, ne eivät ole yhtä tasalaatuisia ja ne vaativat enemmän käsityötä kuin tehokkaimmin tuottavat tomaattilajikkeet, yrittäjä luettelee.

Lajike ei kuitenkaan ratkaise kaikkea.

”Juuri viimeisinä päivinä tomaatti saa makunsa ja värinsä. Jos se ei ole kiinni kasvissa, se saa matkalla väriä, mutta ei makua”, selittää myyntijohtaja Teemu Kanasuo.

Tämän vuoksi Anttilan kasvihuoneessa koetetaan poimia tomaatit mahdollisimman kypsinä. Siinä on oltava tarkkana, ettei hävikki ala paisua. Kypsät tomaatit kun irtoavat herkästi omia aikojaan.

Pitkä kypsytysaika on myös taloudellinen rasite. Jos tomaatit poimittaisiin nopeammin, tuotantotahti kiihtyisi ja myös rahat kiertäisivät nopeammin.

Tomaatit poimitaan terttuina ja varsineen. Sen jälkeen tertut pakataan kartonkirasioihin, jotka suojaavat tomaatteja kuljetuksessa ja myymälässä.

Pakkauksista ja pakkaamisesta koituu lisäkustannuksia siihen verrattuna, että tomaatit kuljetettaisiin irtotavarana isoissa laatikoissa kauppoihin.

Ylimääräisiä euroja siis kuluu siis jokaisessa vaiheessa. Anttilan perustamalla Agrifuturan kasvihuoneella Porissa on viljelty tomaatteja nyt runsaan vuoden ajan.

Onko valittu strategia sitten kannattanut?

Helppoa taival ei ole ollut, sen Anttila ja Kanasuo myöntävät. Alalla käydään todella kovaa hintakilpailua. Yrityksen Nams-tomaatit tupsahtivat markkinoille loppuvuodesta 2016. Maan suurin elintarvikeketju S-ryhmä aloitti vihanneshalpuutuksen tammikuussa 2017.

Tuotantotavasta aiheutuvia lisäkustannuksia yritys koettaa peittää muun muassa energiatehokkuudella ja tarkalla vesitaloudella. Noin kahden hehtaarin kokoisella kasvihuoneella hyödynnetään esimerkiksi kaikki alueelle tuleva sade- ja sulamisvesi.

”Tässä käydään koko ajan jaakobinpainia. Kaikki on kiinni markkinahinnasta”, Kanasuo pohtii.