Makkarat tirisevät tällä viikolla grilleissä – Juhannuksen keskikulutus 1,5 pakettia kotitaloutta kohden
Grillimakkara on suomalaisten juhannusruokien kestohitti.Juhannusviikolla kauppoihin toimitetaan noin 1,5 miljoonaa kiloa grillimakkaroita eli 3,8 miljoonaa 400 gramman pakettia, kertoo Lihatiedotus. Jokainen suomalainen talous ostaa siten noin 1,5 pakettia grillimakkaroita keskikesän juhlan kynnyksellä.
Makkara maistuu Lihatiedotuksen mukaan erityisesti grillikauden alussa ja huipentuu juhannukseen.
”Valtaosa makkaroista on edelleen perinteisiä grillimakkaroita, vaikka raakamakkaroiden kulutus kasvaakin kovaa vauhtia", kertoo Riitta Stirkkinen Lihatiedotuksesta.
Raakamakkaroiden osuus on toistaiseksi pieni, noin prosentti koko grillimakkaramarkkinasta.
Vuoden 2017 koko grillikaudella kauppoihin toimitettiin SELMA-seurantapalvelun tilastojen mukaan 14,5 miljoonaa kiloa grillimakkaroita.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

