Kaurakuningatarkakku
Kauralastut on totuttu syömään pieninä kekseinä, mutta kokeilepa leipoa taikinasta isoja kaurakeksejä, joiden väliin levität marjaista täytettä. Näin syntyy makoisa täytekakku.Kaurakuningatarkakku
Neljä suurta kaurakeksiä
- 100 g voita
- 4 dl kaurahiutaleita
- 2 rkl vehnäjauhoja (tai gluteenittomia jauhoja)
- 2 dl sokeria
- 2 tl vaniljasokeria
- 2 tl leivinjauhetta
- hyppysellinen suolaa
- 2 kananmunaa
Valmistusohje
Sulata voi ja jätä se jäähtymään. Sekoita kaikki kuivat aineet kulhossa. Lisää niiden joukkoon jäähtynyt voi sekä kananmunat. Sekoita.
Jaa taikina neljälle erilliselle leivinpaperille. Taputtele se sormilla tai lusikalla halkaisijaltaan 15–20 cm:n kokoisiksi pyöreiksi levyiksi. Tarvittaessa käytä levittämiseen avuksi hieman kylmää vettä tai jauhoja/lesettä.
Paista levyjä 200 asteessa noin 8 minuuttia tai kunnes ne ovat kauniin ruskeita. Jäähdytä hyvin.
Kolme marjaisaa täytettä
- 250 g kotimaisia pakastemansikoita
- 200 g kotimaisia pakastemustikoita
- 200 g tuorejuustoa
- 3 rkl vaniljakreemijauhetta
- 6 tl tomusokeria
- 4 dl kuohukermaa
- 1 tl vaniljasokeria
- 2 tl sokeria
Valmistusohje
Tästä ohjeesta tulee kolme marjatäytettä: mustikkatäyte, mansikka-mustikkatäyte sekä mansikkatäyte. Halutessasi voit korvata mansikka-mustikkatäytteen myös esimerkiksi vadelmatäytteellä.
Sulata mustikoita ja mansikoita kevyesti omissa kattiloissaan. Soseuta ne aavistuksen kohmeisina. Ota kolmanteen astiaan noin 1 dl valmista mansikkasosetta ja noin 1 dl mustikkasosetta ja sekoita.
Jaa tuorejuusto kolmeen osaa ja sekoita ne jokaiseen marjasoseeseen. Lisää jokaiseen marjasoseeseen myös 1 rkl vaniljakreemijauhetta ja 2 tl tomusokeria.
Vatkaa kerma omassa kulhossa ja lisää joukkoon sekä vaniljasokeri että sokeri. Kun kerma on kuohkea, jaa se tasaisesti jokaiseen marjatäytteeseen.
Kokoa kakku. Laita mustikkatäyte pohjimmaiseksi, mustikka-mansikkatäyte keskelle ja mansikkatäyte ylimmäiseen kerrokseen. Kakun koristeluun riittää hento kerros tomusokeria. Halutessasi voit koristella myös tuoreilla marjoilla ja mintulla tai sitruunamelissalla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



