Vietä talvi-iltaa fonduepadan ääressä
Pistä fonduepata tulille ja nauti talvi-illasta Alppimaiden tapaan sulattamalla juustoa pienten suupalojen kastikkeeksi.Illanvietto sujuu rennosti, kun ruoka valmistetaan omatoimisesti yhteisen ruokapöydän ääressä.
Fonduepadassa juustoraaste liuotetaan kuumaan nesteeseen. Perinteisesti neste on valkoviiniä, mutta myös olut tai vaikkapa omenamehu toimivat mainiosti.
Sveitsiläiset lorauttavat paksuun juustokastikkeeseen usein kirsikkaviinaa, mutta maustehyllystä voi kokeilla myös muskottipähkinää, eri pippureita tai juustokuminaa eli jeeraa. Pitkällä fonduehaarukalla pyöräytetään herkkupaloja sakeassa kastikkeessa, joka pysyy notkeana padan alla palavan liekin ansiosta.
Juustofondue
4 annosta
50 g voita
1/2 dl vehnäjauhoja
1 plo (3,3 dl) keskiolutta
250 g punaleimaista emmentaljuustoa raastettuna
150 g kermajuustoa raastettuna (esimerkiksi Ritari)
1 valkosipulinkynsi
1/2 tl mustapippurirouhetta
1/4 tl savupaprikajauhetta
Lisäksi
vaaleaa maalaisleipää tai patonkia
erilaisia kasviksia ja/tai hedelmiä
Valmista fondue pinnoitetussa kattilassa tai padassa liedellä. Siirrä valmiina pöytään lämpökynttiläalustalle.
Sulata padassa voi. Sekoita joukkoon jauhot. Älä ruskista. Kaada olut pataan koko ajan sekoittaen. Anna kiehua hiljalleen muutama minuutti.
Lisää raasteet vähän kerrallaan, kunnes seos on tasaista ja juustot sulaneet. Mausta ja tarkista juustofonduen maku.
Tarjoa juustofonduen lisänä mielellään vähän kuivahtanutta, maukasta leipää ja kokeile myös erilaisia kasviksia ja hedelmiä. Dippaa pala kerrallaan fonduehaarukassa kuumaan juustokastikkeeseen, siirrä suupala omalle lautaselle ja nauti.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

