Söin täällä: Maukas perunavelli yllättää Jari-Pekan lounaalla
Savossa ja Keski-Suomessa valtatien kulkijoita houkuttelee Jari-Pekka. Pitihän sen lounas testata.Viitostiellä, pitkä matka kotiin, kello yli kolme ja nälkä. Lounasaika on mennyt ohi Varkauden ravintoloissa, mutta Joroisten Jari-Pekassa lounasta saa viiteen asti. Siis sinne — vaikka onkin huoltoasemakahvila.
Jari-Pekka on kasvanut ketjuksi: Hankasalmi, Joroinen ja Hartola. Saman katon alla ovat myös Sub, Hese ja Kotipizza niille, joille kotiruokalounas ei uppoa.
Päivän lämmin ruoka on tänään joko makkarakastike tai kaalilaatikko. Kastike ei houkuttele ja perunatkin näyttävät nahistuneilta, mutta kaalilaatikko puolukkahillon kanssa on maukasta ja lihaisaa. Saisi olla myös kuumaa.
Kumppani lataa lautaselleen vielä porsaankyljyksiä ja punajuurilaatikkoa, jotka nekin ovat päässeet vähän jäähtymään.
Salaattipöydässä on valinnanvaraa, mutta aika moni raaka-aine on suoraan purkista. Valkosipulisesta herkkusienisalaatista kiitosta. Leipäpöytä ei vakuuta, vaikka leivät tullevat viereisestä leipomosta.
Ihana yllätys on täyteläinen perunavelli alkukeitoksi ja makea raparperi-mansikkakiisseli jälkiruuaksi. Jotta jaksaa ajaa kotiin asti, lounaan voi lopettaa munkkikahveihin. Kuuluvat hintaan 9,90 euroa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

