
Perunakuoppa muuntuu kesäkahvilaksi ja sen perunavohvelit vievät kielen mennessään
Hämeessä pääsee nauttimaan maalaisidyllistä Taste of Häme- tapahtuman myötä. Tilavierailun yhteydessä voi kurvata lähiruokalounaalle.
Kahvila Perunakuoppa pyörii perunan ympärillä. "En ole ainakaan tietoinen, että muut kahvilat käyttäisivät vohvelitaikinassaan perunaa", Eliisa Pietilä sanoo. Kuva: Kari Salonen
Kahvila Perunakuopalta voi ostaa myös maustettuja grilliperunoita. Tapio Pietilä sai idean niihin vasta muutama päivä ennen tapahtumaa. Kuva: Kari SalonenTaste of Häme -tapahtuma kulki aiemmin avoimina maatiloina.
"Tänä vuonna kutsuimme mukaan elintarvikeyrityksiä. Lisänimi Taste of Häme kertoo laajemmin tarjonnasta ja siitä mitä nähtävää ja koettavaa tapahtuma tarjoaa", MTK-Hämeen tiedottaja Karita Toivanen kertoo.
Yksi tapahtumaan ilmoittautuneista uusista toimijoista on kahvila Perunakuoppa Lopen Räyskälässä.
Itse kahvilarakennus on nimensä mukaisesti perunakuoppa eli perunakellari. Sen omistaa Tapio Pietilä, joka viljelee tilallaan viljojen lisäksi perunaa, sipulia ja hernettä.
"Perunakuopassa varastoidaan omat siemenperunat", Tapio Pietilä selostaa.
Kesäisin perunakuoppa muuntuu kahvila Perunakuopaksi Eliisa Pietilän ja Räyskälän kyläyhdistyksen voimin.
Pietilä toimii kahvilan hengettärenä ja ideanikkarina. Hänen käsissään syntyvät herkulliset suolaiset ja makeat vohvelit lauantaina. Vohvelitaikinaan on lisätty - no tietenkin perunaa.
Kesälauantaisin avoinna olevan kahvilan järjestelyt eivät paljoa poikkea Taste of Häme -tapahtuman takia normaalista.
"Olemme varautuneet vähän isompaan kävijämäärään", Eliisa Pietilä kertoo.
Tarjolla on tapahtumaa varten useampaa makua vohveleita.
Tapahtumassa lanseerataan myös Tapio Pietilän uusista perunoista valmistetut grilliperunat.
"Tammelalaisen Hakkapeliittapottu Oy:n kanssa pohdimme asiaa, sillä pienikokoiset perunat eivät kaupoissa kelpaa kuluttajille ja ne päätyvät "lajittelujätteenä" takaisin peltoon. Grilliperunoiksi ne ovat kuitenkin täydellisen kokoisia", Tapio Pietilä intoilee.
Alun perin yritysten oli tarkoitus tehdä vain miedosti suolattuja, vakuumiin pakattuja grilliperunoita. Tapio Pietilä sai idean maustetuista perunoista tällä viikolla.
"Homma saatiin nopeasti kasaan ja nyt kävijöille tulee tarjolle yrtti-pesto-, valkosipuli- ja tomaatti-chili -maustettuja grilliperunoita", Tapio Pietilä iloitsee.
Vohveleiden ja grilliperunoiden lisäksi asiakkaille on tarjolla tilan viljelemiä tuotteita, Syrjälän marjatilan mansikkaa, itse valmistettua kukkasoodajuomaa sekä Räyskälän kyläläisten valmistamia käsitöitä.
Taste of Häme -tapahtuma tuo Tapio Pietilän mielestä kylille mukavaa säpinää ja se saa ihmiset liikkeelle.
Taste of Häme järjestetään lauantaina 10.7. klo 11–16.
Lisätietoa ja vierailukohteet tästä linkistä
Lue lisää:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
