Jäikö eväsleipäsi tulliin? Tullin ruokakoira saattaa paljastaa repustasi kielletyn makkaraleivän tai jugurttipurkin
Tulli saattaa ottaa pois matkaevääsi tai ruokatuliaisesi, jos olet matkalla EU:n ulkopuolelta. Tavoite on ehkäistä vaarallisten eläintautien leviämistä.
Ruokakoira Aino tarkistaa, että matkatavaroissa ole kiellettyjä eväitä. Hävitettävät eväät pitää laittaa ruokajäteastiaan. Kuva: TulliTullin tiedotteen mukaan monelle matkustajalle on yllätys, että EU-lainsäädäntö kieltää lihan, lihavalmisteiden, maidon ja maitotuotteiden tuonnin EU-alueen ulkopuolelta matkustajien mukana tai yksityishenkilölle postitse lähetettynä.
Tulli on ottanut valvonnan avuksi kaksi ruokakoiraa, Ainon ja Ricon, jotka etsivät luvattuja eläinperäisiä elintarvikkeita. Ne tunnistavat kaikki liha- ja maitotuotteet prosessoituina ja eri tavoin pakattuina.
"Löydökset ovat olleet viime aikoina lähinnä matkaeväitä, joita ei mielletä kielletyksi tuonniksi, sekä pieniä määriä elintarvikkeita, joista on suunniteltu valmistettavan ruokaa karanteeniaikana", toteaa tullitarkastaja ja koiranohjaaja Seija Kontunen.
Tullin ensimmäinen ruokakoira Aino on menestynyt Kontusen kanssa erinomaisesti itärajan rajanylityspaikoilla. Uransa aikana Aino on ilmaissut 2 300 kiloa eläinperäisiä elintarvikkeita.
Tullin toinen ruokakoira Rico valmistui vuonna 2020 ja työskentelee ohjaajansa Kimmo Lindenin kanssa pääasiassa Helsinki-Vantaan lentoasemalla ja pääkaupunkiseudun satamissa. Toistaiseksi Ricon löytöjen määrä on noin 1 800 kiloa. Tänä vuonna elokuun loppuun mennessä Ricolla on ollut yhteensä 390 löytöä, mikä oli lähes 1 300 kiloa kiellettyjä elintarvikkeita.
Myös kasveja joudutaan heittämään rajalla pois, sillä EU:n ulkopuolelta tuotavista tuoreista vihanneksista, hedelmistä ja marjoista vaaditaan kasvinterveystodistus. Todistus tarvitaan myös taimille, ruukku- ja viherkasveille, pistokkaille, varteoksille, mukuloille, juurakoille ja vastaaville lisäysmateriaaleille, kylvösiemenille, leikkokukille ja -oksille.
Vaatimus kasvinterveystodistuksesta koskee myös EU:n ulkopuolelta tilattuja tuotteita.
Kasvinterveysvaatimusten ulkopuolella jäävät hedelmistä banaani, taateli, durio, ananas ja kookos.
Kielletyt kasvit ja kasvituotteet voi jättää itärajan rajanylityspaikoilla jätesäiliöihin. Lentokentillä ne voi luovuttaa tullivirkailijoille. Vapaaehtoisesta luovutuksesta ei aiheudu sanktioita. Toistuvasta tai törkeästä maahantuontikiellon rikkomisesta voidaan rangaista.
Lue myös:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

