Täytetty herkkumureke
Keitetyillä munilla täytetty ja pekonilla maustettu mureke on maukas viikonloppuruoka.Täytetty herkkumureke
8–10 annosta
Ainekset
- 1 prk kermaviiliä
- 1/2 dl vettä
- 1 dl perunasosejauhetta
- 1 rkl oreganoa
- 1 sipuli
- 4 valkosipulinkynttä
- 1 pkt (170 g) pekonia
- 600 g naudan paistijauhelihaa
- 1 muna
- 1 tl suolaa
- 1/2 tl valko- tai mustapippuria
- Täyte
- 4 kovaksi keitettyä kananmunaa
Valmistusohje
Laita kermaviili, vesi, perunasosejauhe ja oregano kulhoon, sekoita ja anna seistä 15 minuuttia.
Hienonna pekoni ja sipulit. Kypsennä hienottua pekonia, sipulia ja valkosipulia pannulla hetki. Sekoita hiukan jäähtyneenä kermaviiliseokseen. Lisää joukkoon jauheliha, muna ja mausteet. Sekoita tasaiseksi taikinaksi.
Levitä mureketaikina vedellä kostutetun leivinpaperin päälle noin parin sentin paksuiseksi, suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Laita keitetyt, kuoritut munat keskelle peräkkäin. Nosta reunat ylös esimerkiksi lastan avulla. Sulje mureke hyvin ja kiepauta sauma alapuolelle. Taputtele mureke tasaiseksi.
Vedä mureke papereineen uunipannulle tai nosta voideltuun uunivuokaan ilman leivinpaperia. Paista 200 asteessa noin 45 minuuttia. Tarjoa esimerkiksi perunoiden ja puolukkahillon kanssa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

