Ruoka

Enkelinsuudelma, suukko – Brunbergin suosikkileivos täyttää jo 70 vuotta

Brunbergin makeistehdas kysyi toivemakua kuluttajilta ja raikas mustaherukka voitti.
ilona savola
Enkelinsuukko, krembo, - suklaahuppuisilla vaahtoherkkupaloilla on ollut monta nimeä.

Suukkojen valmistus alkoi Brunbergin makeistehtaalla Porvoossa vuonna 1951, ja suukot ovat siitä lähtien olleet yksi yrityksen myydyimmistä tuotteista. Niitä valmistetaan nykyisin noin 18 miljoonaa vuodessa.

Maaliskuun alussa markkinoille tulee mustaherukan makuinen juhlasuukko. Makuehdotuksia kysyttiin kuluttajilta somessa ja mustaherukka voitti.

Suukko ei ole suomalainen keksintö, vaan suukot tunnetaan ympäri maailmaa. Ensimmäiset suukot on erään tarinan mukaan valmistanut pariisilainen kondiittorimestari 1800-luvulta. Silloin niitä kutsuttiin Ranskassa nimellä "neekerinpää", sillä pyöreän vohvelin päällä oli kuohkea vaahtotäyte ja ohut suklaakuorrute.

Suomessakin suukot tunnettiin pitkään "neekerinsuukkoina", kunnes vuonna 2001 nimestä pudotettiin alkuosa pois ja nykyisin puhutaan vain suukoista.

Suukkoja syödään Keski-Euroopassa edelleen. Englannissa niiden nimi on Angel Kisses eli enkelinsuukko ja Saksassa Schokokiss, suklaasuukko. Venäjälläkin tehdään suukkoja, ja siellä suukon suklaakuorrutteen alla on omenahillovaahtoa.

Suukkojen suursyömäreitä ovat israelilaiset, jotka kutsuvat niitä kremboiksi. Sana tulee heprean kielen sanoista krem eli kerma ja bo, sisällä.

Jos suomalainen syö keskimäärin kolme suukkoa vuodessa, niin tanskalaisille emme pärjää lainkaan: siellä jokainen tanskalainen syö lähes 50 suklaasuukkoa vuodessa.

Suukkovalmistuksen tietotaito tulikin Suomeen alun perin Tanskasta, mistä kutsuttiin suukkomestari Brunbergin Porvoon tehtaalle käynnistämään tuotantoa.

Lue myös:

Suomen vanhin karkkitehdas avaa toukokuussa tehtaanmyymälän, jossa näkee, miten suklaata tehdään käsin

Suuteleva afrikkalaispariskunta jää historiaan – Brunberg uudistaa klassikkomakeisen pakkauksen

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Ville Haapasalo yllätti itsensäkin: täysin ummikosta tuli vuodessa hatsapuri-leipuri – "Niin huima vauhti, että välillä pelottaa!"

Korona-aikana globaali viininkulutus laski alimmalle tasolleen liki 20 vuoteen

Ruokakaupan uusi tulokas herättää kiinnostusta tavarantoimittajissa – "Olemme tietenkin pelkkänä korvana tässä asiassa"

Suomalaiselle ruualle on tulossa uusi suuri ostaja Norjasta: "Tavoitteenamme on tulla yhdeksi ruokakaupan neljästä merkittävästä toimijasta"