Kotimainen luomuomena käy hyvin kaupaksi, mutta viljely onnistuu vain venäläisillä lajikkeilla
Kuopiolainen Panu Hiekkala on uranuurtaja: hän tuottaa EU:n pohjoisimpia omenia ja päärynöitä luomuna.Panu Hiekkala sai ensimmäiset luomuomenat myyntiin viitisen vuotta sitten. Myynti oli helppoa, sillä luomuhedelmätuotanto on Suomessa vielä lapsenkengissä.
"Moni on kokeillut suomalaisilla lajikkeilla ja todennut, että kauppakelpoista tavaraa ei tule", Panu Hiekkala toteaa. Hän myy omenat maakunnan kauppoihin sekä Inexille ja Keskolle.
Hiekkala uskoo, että kotimaisilla luomuomenilla on kaupallisia mahdollisuuksia, mutta pitää viljellä venäläisiä lajikkeita. "Pystyn tuottamaan laadullisesti yhtä hyvän näköistä tavaraa kuin Ahvenanmaan viljelijät, mutta ilman kasvinsuojeluaineita."
Kotimaiset luomuomenat maksavat 4–5 euroa kilolta, mikä Hiekkalan mukaan on kohtuullinen hinta, sillä omenissa on työtä sen edestä. Hiekkala on saanut luomuomenista parhaimmillaan 4–5 tonnin hehtaarisadon, kun Ahvenanmaalla uusilla tavanomaisilla viljelyksillä sato saattaa olla viisinkertainen. "Kymppitonnin satoihin on luomuomenilla hyvin vaikea päästä."
Hiekkala kasvattaa luomuna myös päärynöitä, mutta ne menevät jalosteisiin, sillä niiden varastokestävyys on huono. Useimmat päärynät alkavat tummua 1–2 viikossa.
Omena- ja päärynäjalosteissa Hiekkala on päässyt yhteistyöhön Keskon kanssa. K-kaupoista saa Pohjolan Hedelmän hilloa ja siirappia – jos kauppias niitä tilaa. Myös Minimani-myymälöistä ja joistain yksittäisistä kaupoista, kuten Heinolan Heilasta, tuotteita saattaa löytyä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


