LUE NÄKÖISLEHTI: Postin lakon vuoksi kaikki MT:n artikkelit ja näköislehti luettavissa vapaasti
Ruoka

Näin valmistat herkullista teetä – moni pilaa maun liian kuumalla vedellä

Teen valmistamisen ei tarvitse olla monimutkainen seremonia, ellei sellaisesta nauti. Muutamaan asiaan jyväskyläläinen teeyrittäjä Anne Savela kehottaa kuitenkin kiinnittämään huomion.
Petri Blomqvist
Tee on yleensä aina parhaimmillaan haudutettuna.

Moni suomalainen välttelee teen juomista, sillä takaraivoon on tallentunut muisto erityisen tympeän makuisesta teekupillisesta. Jyväskyläläisen Teeleidin omistaja Anne Savela harmittelee, että moni on muodostanut mielipiteensä pahimmillaan väärin valmistetun ja huonolaatuisen pussiteen perusteella.

Savelan mukaan muutamalla helpolla niksillä teestä saa valmistettua helposti hyvää.

Suosi ennemmin haudutettua teetä kuin pussiteetä. Vaikka Savelan mukaan on olemassa myös suhteellisen hyvä pussiteelaatuja, tee on kuitenkin parhaimmillaan haudutettuna.

Vaihda suljettava teepallo helpommin putsattavaan avoimeen siivilän. Hyvä siivilä helpottaa teen valmistamista.

Jos juot paljon vihreää teetä, hanki vedenkeitin, josta veden lämpötilaksi voi määrittää 80 astetta. Vaihtoehtoisesti voit viilentää kiehuvaa vettä kylmällä vedellä. Vihreä tee ei kestä kiehuvaa vettä.

"Siinä hieno raaka-aine palaa ja menee pilalle", teeyrittäjä Savela sanoo.

Ylipäänsä kannattaa seurata teepaketin kylkeen painettuja ohjeita. Ne opastavat veden lämpötilan lisäksi kuinka pitkään teen pitää antaa hautua.

Teen valmistaminen voi olla meditatiivinen hetki, jossa nautitaan tuoksuista ja mausta. Toisaalta kolmen minuutin haudutusaika sopii hyvin sängyn petaamiseenkin.

Maustetut teet ovat portti teen maailmaan. Niiden avulla voi alkaa totutella maustamattomaan teehen, jonka monet eri lajit tarjoavat vaihtelua tarkimmallekin maistelijalle.

Nauti ja pidä hauskaa. Säännöt eivät ole niin tarkkoja, tärkeintä on helppous, Savela muistuttaa.

s

Lue lisää: Teeleidissä ei sumppia tarjoilla – "Jos joku välttämättä haluaa kahvia, kaupunki on täynnä kahviloita"

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Vuohenjuuston valmistajaksi nollapisteestä – kitsejuustu houkuttelee vieraita ja myy hyvin ravintoloille

K-ryhmä tutki: Kuluttajilla voimakkaampi huoli kotimaisen ruokatuotannon säilymisestä kuin koskaan – tältä näyttää ensi vuoden ruokakori

Koulun hävikki hupeni ja lapset oppivat, miten köyhillä ritareilla voi hillitä hukkaa – Kangasniemen maaseutuseura palkittiin ahkerasta ruokahävikkityöstä

Viisi Laitilan olutta mitalisijoille merkittävässä olutkisassa – kultaa tai pronssia kaikille oluille, joilla kilpailuun osallistui