Ruokaasuomesta.fi siirtyy MTK:n omistukseen
MTK ostaa ruuan suoramyynnin verkkopalvelun Ruokaasuomesta.fi:n enemmistöosuuden.MTK:n johtokunta päätti tiistaina aloittaa neuvottelut, joilla järjestölle siirretään Viestilehdet Oy:n omistus Ruokaasuomesta.fi:n verkkopalvelua hallinnoivasta LähiProsta.
Virallisesti kauppa tehtäneen lähiaikoina, MTK:n toiminnanjohtaja Antti Sahi kertoo.
Esteitä kaupalle tuskin tulee. MTK omistaa Viestilehdet, ja MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila on myös Viestilehtien hallituksen puheenjohtaja.
Sahin mukaan MTK haluaa suoramyyntikanavan kehittämisen vastedes suoraan itselleen.
Kanavan menestys ei ole ollut niin hyvä kuin sen alussa saaman huomion perusteella odotettiin. Mukaan tarvitaan enemmän sekä asiakkaita että tuottajia ja valikoimaa, Sahi sanoo.
Nykyisin Ruokaasuomesta.fipalvelussa on mukana vajaa sata tuottajaa. Viime talvena palvelulla oli verkkopalvelua täydentämässä suoramyynti- ja noutopiste MTK:n omistamassa liiketilassa Helsingin Forumissa, mutta kokeilu jäi lyhyeksi.
LähiPro perusti Ruokaasuomesta.fi-suoramyyntikanavan keväällä 2015. Viestilehdet tuli vähemmistöosakkaaksi saman vuoden lopulla ja myöhemmin enemmistöosakkaaksi.
Maaseudun Tulevaisuus on Viestilehtien julkaisu.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

