Palkittu pakkaus aukeaa ilman saksia ja hampaita
Hyvä pakkaus on helppo avata ilman veistä, saksia ja hampaita. Juuri tällainen on Atrian uusittu leikkelepakkaus, jolle Lihastautiliitto myönsi renkolaisen Aki Rantasen aloitteesta kunniamaininnan. ”Nyt on kerrankin tehty jotain kuluttajan kannalta oikeaan suuntaan.”Parasta Atrian leikkelepakkauksessa on riittävän kookas avausliuska, lihastautia sairastava Aki Rantanen kehuu. Otteen saa huonollakin motoriikalla ja ilman pinsettiotetta.
Kansi sulkeutuu tiiviisti ja helposti. Merkitystä on myös pakkauksen tukevalla pohjalla, joka pitää muotonsa hyvin. Rasia pysyy miehen kourassa eivätkä kinkkusiivut putoile lattialle.
Elintarvikepakkauksissa on Rantasen mielestä vielä paljon kehittämisen varaa. Kuluttajan näkökulma jää helposti taka-alalle.
”Olen kuvitellut, että pakkausten suunnittelijat ovat teollisen muotoilun koulutuksen saaneita ihmisiä. Välillä tuntuu, että suunnittelu on insinöörivetoista, insinöörejä mitenkään halventamatta.”
Jopa 1,5 miljoonaa suomalaista kärsii Reumaliiton arvion mukaan käden huonosta toimintakyvystä. Joukkoon kuuluu paljon vanhuksia sekä tuki- ja liikuntaelinsairauksia potevia henkilöitä.
”Haasteita on pikkulapsista aikuisiin”, Reumaliiton toimitusjohtaja Maria Ekroth sanoo.
”Hyvä pakkaus helpottaa kaikkien arkea.”
Elintarvikeyritykset voivat hakea Reumaliitolta Helppo avata -merkkiä. Se myönnetään Teknologian tutkimuskeskus VTT:n kehittämän testin perusteella.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


