Ei yksin ravinnoksi
Viljelijä ei tuota vain ruokaa, vaan myös tunteita ja terveyttä.Illan hämärä jää pimeyden alle. Yksin kotona. Kukaan ei kaipaa.
Lehti kertoo Venäjän pommittavan Syyrian lapsia. Televisio esittää tylyjä talouslukuja. Pöydällä avoinna kirja ilmastonmuutoksen uhista.
Ahdistaa. Suklaata ja päälle jäätelöä niin, että helpottaa.
Pian ahdistaa liian rasvan ja sokerin syönti. Mitä ne kolesterolilukemat olivatkaan?
Täytyy mennä hedelmäkorille ja vihanneslaatikolle. Auttaa sen verran, että viimein nukahtaa.
Seuraavana iltana kaverit tulevat. Nyt ei ehdi ahdistaa.
Keittiössä vietetyillä tunneilla on varmistettu, että siedettävää purtavaa riittää. Syntyy kierre: Hyvä ruoka luo hyvän tunnelman, hyvä tunnelma saa syömään enemmän.
Siitä tulee ähky, jota seuraa parin päivän katumusharjoitukset: Syödään vain vähän ja terveellisesti ja rääkätään ruumista niin paljon kuin luut kestävät.
Suuhun pantaviin ei nuorena tullut juuri kiinnittäneeksi huomiota. Syötiin jotain, kun oli nälkä.
Vanhetessa ruoka on tullut isoksi elämän osaksi – niin onnelliset kuin surullisetkin tunteet ja ruoka kulkevat rinnan.
Myös aterioiden terveellisyys on tärkeää. Sairauksien uhka sekä riittävä valkuaisaineiden ja vitamiinien saanti ovat aina mielessä.
Viljelijä ei siis tuotakaan vain ruokaa, vaan myös tunteita ja terveyttä.
Sanonta vatsan kautta sydämeen saa vähintään kaksi merkitystä. Ruoka pitää kunnossa sekä sen verta pumppaavan että sen syviä tunteita hallitsevan orgaanin.
Tämän jokaiselle tärkeän pienen elimen lisäksi viljelijä hoitaa koko kansakunnan ruokaturvallisuuden ja huoltovarmuuden. Ei mikään ihan pieni vastuu kannettavaksi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
