Lastenruokatehtaaseen pukeudutaan "burkhaan" — hygienia tarkkaa kuin sairaalassa

Kristina Iironen ”sorttaa” porkkanakuutioita eli nyppii pois kaikki vähänkin vialliset. Kuva: Sanne Katainen

Magneetti, röntgenlaite, valaisu, suodatin. Ei, nyt ei tutkita polvea eikä vatsaa vaan porkkanoita. Lastenruokapurkkiin menevien porkkana­kuutioiden on oltava parasta laatua eikä seassa saa olla pienintäkään kivenmurua eikä muovinpalaa.

Nestlén tehtaalla Turussa valmistetaan suurin osa Suomessa myytävistä lasten purkkiruuista. Tehtaalla on tarkemmat turvasäännöt kuin sairaalassa. Vieraan on haalarin lisäksi vedettävä päämyssyn päälle kertakäyttöinen burkha-päähine ja siveltävä hartiansa tarra­rullalla, ettei yksikään irtohius pääsisi leijailemaan soseitten sekaan.

Kuljemme jonossa tuotantolinjojen sivuitse. Näemme, miten Kristina Iironen ”sorttaa” eli istuu linjalla ja nyppii pois kaikki vähänkin vialliset porkkanakuutiot tai puumaiset palat. Tarkka työ tehdään käsin, vaikka siihen on kehitetty koneitakin. Kaikki raaka-aineet sortataan.

Marika Kovanen kiertää lampun kanssa tarkistamassa, ettei missään ole viallisia lasitölkkejä tai lasinsiruja. Todella harvoin mitään löytyy, sillä purkit ovat uusia. Mutta jos löytyy, alkaa iso härdelli. Koko linjasto pitää tyhjentää ja paikat puhdistaa mahdollisista siruista.

Kaikki on tarkkaan ohjeistettua, eikä virheitä saa sattua. Puolen tunnin kierroksella vieras saa vain katsella ja hengitellä mieluummin sisäänpäin.

Nestlé valmistaa lastenruokia Turussa Piltti-, Bona- ja Gerber-tuotemerkeillä. Yritys on purkki­ruokien markkinajohtaja Suomessa.

Nestlén tehdas sijaitsee samalla tontilla kuin Huhtamäki-Jalostaja. Siihen on syynsä: Huhtamäki-Jalostaja on valmistanut täällä lasten­ruokia vuodesta 1961, kunnes tehtaan osti Unilever ja vuonna 1998 Nestlé.

Nestlé on maailman suurin elintarvike­yhtiö, joka sai alkunsa juuri lastenruuista, kun sveitsiläinen apteekkari Henri Nestlé kehitti ensimmäisen sellaisen vuonna 1866 maidosta ja vehnäjauhoista.

Sittemmin Nestlé niitti myös kyseenalaista mainetta markkinoituaan voimakkaasti äidinmaidonkorvikkeita kehitysmaihin.

Suomessa Nestléllä on lastenruokatehtaan lisäksi Valiolta ostettu jäätelötehdas Turengissa yhteisyrityksenä englantilaisen R&R:n kanssa ja liemitehdas Juuassa.

Tuoteturvallisuus on kaiken a ja o lastenruuissa, sanoo tehdaspäällikkö Sari Miettinen-­Rantala, jolla on kokemusta myös muusta elintarviketeollisuudesta. Lastenruuan raja-arvot vierasaineissa ovat huomattavasti tiukemmat kuin aikuisten, ja säädöksiä on paljon.

Raaka-aineasiantuntija Jussi Hautala vastaa raaka-aineiden ostosta. Hänen mukaansa 50—60 prosenttia kaikista Nestlén lastenruokien raaka-aineista tulee Suomesta. Esimerkiksi maitotuotteet ja puolukka ovat kotimaisia, mutta porkkanasta osa tuodaan Belgiasta.

”Hintasyistä”, Hautala myöntää. ”Toisaalta on hyvä olla varasuunnitelma, jos jotain tapahtuu.”

”Lihassa on niin hieno tilanne, että kotimaista voi käyttää huoletta”, Hautala kiittää. Tosin kalkkuna tulee Ruotsista ja pienet lihakuutiot Saksasta. ”Koska Suomessa ei kukaan tee sellaisia.”

Omenakin on tuontitavaraa Saksasta, Espanjasta ja joskus Italiasta. ”Suomalaisen omenan laatu ei riitä. Me käytämme vain yhtä tai kahta lajiketta, ja maun pitää olla aina sama”, Hautala selittää.

Tiukkojen vierasaineraja-arvojen takia vain pieni osa kaupassa myytävistä raaka-aineista kelpaisi tuotantoon. Sen vuoksi Nestléllä on Suomessa kaksitoista sopimusviljelijää, jotka tuottavat yrityksen tarvitsemat perunat, porkkanat, herneet ja sipulit. Tuotteet pystytään jäljittämään pellolle asti.

Hautalan mukaan hän pääsee helpommalla kuin eteläisemmät kollegansa. ”Meillä täällä Pohjolassa on lintukoto. Viljelijäkuntamme on ammattitaitoinen ja sen moraali on korkea. Vaihtuvuus on vähäistä.”

Vanhemmat kysyvät silloin tällöin myös luomuvaihtoehtoja, mutta niitä Nestlé ei aio tarjota. Siihen on syynsä.

”Luomussa raskasmetalli- ja nitraattipitoisuudet vaihtelevat paljon, koska siellä käytetään eloperäisiä lannoitteita ja pyritään suljettuun kiertoon”, Hautala toteaa.

”Ja valitettavasti kaikki luomu ei ole luomua. Tosin kymmenen vuotta sitten niin sanottua yön yli luomua tuli enemmän, kun hinta houkutteli.”

Vielä 1960-luvulla lastenruokiin käytettiin pinaattia ja punajuurta, joita nykyisin pidetään korkean nitraattipitoisuutensa vuoksi pikkulapsille sopimattomina.

Suositukset siis muuttuvat. Miettinen-­Rantala pitääkin lainsäädäntöä yhtenä suurimpana haasteena lastenruokabisneksessä.

”Äidit tekevät lapsille ruokaa kotona, mutta teollisuus ei saa tehdä sitä samoista raaka-­aineista. Onhan se aikamoinen ristiriita. Kauhuskenaario onkin, että EU-säädökset tästä vielä kovasti tiukkenevat.”

Tuotepäällikkö Nea Mertsalmesta on sääli, että jotkut äidit kokevat syyllisyyttä antaessaan lapselleen teollista lastenruokaa. ”Sehän on turvallisinta, mitä voi olla.”