Pohjalainen salaattivalmistaja tähyää Ruotsiin – pääomasijoittajasta vähemmistöosakas Fresh Servantille
Hetki-tuoresalaateista ja Salaattimestari-salaattibaareista tunnettu yhtiö panostaa tuoreisiin valmisruokiin.Fresh Servant on noussut kuluttajapakattujen salaattien markkinajohtajaksi. Pedersöressä toimiva yhtiö työllistää viisisataa henkeä, ja sen liikevaihto on kasvanut vajaaseen 81 miljoonaan euroon.
Yhtiö on investoinut 25 miljoonaa euroa tehdaslaajennukseen, joka tulee käyttöön ensi keväänä. Tavoitteena on päästä Suomen lisäksi myös Ruotsin markkinoille, sanoo toimitusjohtaja Sami Haapasalmi.
Haapasalmi on yrityksen pääomistaja yhdessä Snellmannin perheen kanssa. Nyt mukaan on saatu vähemmistöosakkaaksi myös pääomasijoittaja Sponsor Capital. Kauppa odottaa vielä kilpailuviranomaisten hyväksyntää.
Haapasalmen mukaan kehitteillä on tuotteita myös ravintolapuolelle kansainvälistymisen lisäksi.
Fresh Servant työllistää noin viisisataa osa- ja kokopäiväistä työntekijää.
Lue myös:
Hetki-salaateista tunnettu Fresh Servant laajentaa Pohjanmaalla – luvassa jopa 200 uutta työpaikkaa
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

