Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Vaasan Koulunäkin paperikääre vaihdettiin läpinäkyvään muoviin – leipomoyhtiö: "Aiempikin pakkaus sisälsi muovia"

    Pakkausmateriaali on yhtiön mukaan valittava ennen kaikkea sen mukaan, miten hyvin se suojaa tuotetta, parantaa sen säilyvyyttä ja näin vähentää hävikkiä.
    Nykyinen pakkaus on ollut käytössä vuoden 2015 lopusta lähtien.
    Nykyinen pakkaus on ollut käytössä vuoden 2015 lopusta lähtien. Kuva: Vaasan Oy

    Leipomoyhtiö Vaasan Oy:n Koulunäkki-näkkileipä pakataan nykyisin läpinäkyvään muovikääreeseen. Vuosien ajan näkkileivät pakattiin paperikääreeseen.

    Nykyisen pakkaukseen Koulunäkki on pakattu vuoden 2015 lopusta lähtien.

    Vaasan Oy:n viestintäasiantuntija Anni Pyykkö huomauttaa, että myös Koulunäkin aiemmassa paperikääreessä oli seassa muovia.

    "Muovin tehtävä on toimia kosteussuojana, jotta näkkäri pysyy rapeana. Näkkileipää ei valitettavasti voi pakata pelkästään paperiin, sillä silloin ilmankosteus pääsee imeytymään näkkileipään ja se pehmenee", Pyykkö perustelee Maaseudun Tulevaisuudelle lähettämässään sähköpostiviestissä.

    Pyykkö muistuttaa, että pakkausmateriaali on valittava ennen kaikkea sen mukaan, miten hyvin se suojaa tuotetta, parantaa sen säilyvyyttä ja sitä kautta vähentää hävikkiä.

    "Kartongin sisällä on kaksi muovikäärettä. Sillä pyrimme estämään hävikkiä, kun ei tarvitse kerralla avata koko pakettia, toisin kuin vanhassa pakkauksessa. Toinen puolisko paketista pysyy näin kosteudelta suojattuna, vaikka toinen puolisko on avattu", hän kertoo.

    Vanhan paketin materiaalit eivät viestintäasiantuntijan mukaan olleet eroteltavissa, eivätkä ne siksi olleet kierrätyskelpoisia. Uudemmassa pakkauksessa materiaalit on eroteltu. Kartonki ja muovi ovat erikseen, jotta pakkaus on mahdollista kierrättää. Kartonkikääreen voi laittaa kartonkikeräykseen, ja sisältä löytyvän muovikääreen muovinkeräykseen.

    Uudempaa pakkausta on Pyykön mukaan myös aiempaa helpompi käyttää, sillä se pysyy pystyssä pöydällä.

    Kuluttajat ovat viestintäasiantuntijan mukaan ottaneet uuden pakkauksen hyvin vastaan sen helppokäyttöisyyden ansiosta. Pyykkö myöntää, että viimeisimmän puolen vuoden aikana on tullut muutama kysymys nykyiseen muovipakkaukseen liittyen. Moni kuluttaja on nimittäin luullut, että vanha pakkaus sisälsi vain paperia.