Ylijäämäruuan hävitystä vastustava adressi SOK:n pääjohtajalle
Kauppojen ylijäämäruuan hävitystä vastustava adressi luovutetaan tänään SOK:n pääjohtajalle Kuisma Niemelälle.Adressin tavoitteena on, ettei syötäväksi kelpaava ylijäämäruoka päätyisi jätteeksi tai muuhun käyttöön esimerkiksi kompostointiin tai biopolttoaineeksi.
”Jätteen määrä kaupoista ja kuluttajilta on yhteensä noin 170 miljoonaa kiloa. Kauppa 70 miljoonaa ja kuluttajat 100 miljoonaa kiloa. Huomioiden tuotannon energian ja luonnonvarojen käytön sekä hiilijalanjäljen kyseessä on merkittävä ongelma”, adressin kerääjät sanovat.
Adressin keräys alkoi Joroisissa, kun Mauno Natunen luki lehdestä, että leivän toimitusta hyväntekeväisyyteen oltiin lopettamassa.
”Ruoka voidaan myydä riittävällä alennuksella, että se menee kaupaksi tai antaa hyväntekeväisyyteen.”
Adressi on kohdistettu kaikille kaupoille, mutta asiakasomistajuuden johdosta Natuset jättävät sen S-ryhmälle.
”Adressin keräystä ei lopeteta ennen kuin asiat ovat kunnossa kaikissa kaupoissa”, adressinkerääjät sanovat. Nyt adressilla on yli 5300 allekirjoittajaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

