Pekka Puska puolustaa kouluruuan rahoja
Se mihin olet lapsena tottunut, jatkuu pääsääntöisesti aikuisinakin. Jos kotona ja koulussa syödään kunnolla, ei ole tarvetta epäterveellisiin herkkuihin.Kansanterveysprofessori Pekka Puska puolustaa maksutonta kouluruokailua.
”Siitä ei saisi säästää, vaan kuntien pitäisi panostaa siihen mieluummin enemmän.”
”Kouluruoka on kansallinen aarre. Kaikista ruuista ei tarvitse tykätä, mutta myöskään vanhempien ei pidä mennä mukaan mollaamiseen.”
Perustelua on, että vaikka nykyiset vanhukset ovat aiempaa terveempiä, kasvamassa on joukko nuoria, joiden elintavat tietävät sairauksia vanhuudessa. He istuvat tietokoneilla ja elävät makeilla ja rasvaisilla välipaloilla.
Hän muistuttaakin kotien vastuusta ja mallista.
”Se mihin olet lapsena tottunut, jatkuu pääsääntöisesti aikuisinakin. Jos kotona ja koulussa syödään kunnolla, ei ole tarvetta epäterveellisiin herkkuihin.”
Maksullisuus saisi yhä useamman jättämään kouluruuan väliin, Puska pelkää.
Samasta syystä myöskään terveystietoa ei tulisi karsia lukion opetussuunnitelmasta. Opetusministeri Krista Kiur u (sd.) on esittänyt erityisaseman poistamista uskonnon ja terveystiedon opetukselta, jos muidenkin aineiden valinnaisuutta lisätään.
Suurimpana kansanterveysongelmana Puska näkee alkoholin. Hän kiristäisi sen verotusta ja sallisi maitokauppamyynnissä nykyistä miedommat oluet.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

