Nyt tuli lopullinen päätös: Salico sulkee Juvan tehtaansa ja keskittää tuotantonsa Helsinkiin
Tehtaan sulkemisen myötä työnsä menettää kaikkiaan 103 ihmistä. Osan heistä Salico saattaa palkata töihin Helsingin tehtaalleen.Salaattijalostaja Salico sulkee Etelä-Savossa, Juvalla sijaitsevan tehtaansa. Päätös tehtaan sulkemisesta tehtiin tänään keskiviikkona.
Salico Oy:n toimitusjohtaja Jussi Armanto kertoo Maaseudun Tulevaisuudelle, että tehtaan sulkemisen myötä työnsä menettää kaikkiaan 103 henkilöä. Armannon mukaan Salico kuitenkin lisää Helsingin tehtaansa kapasiteettia, ja tämä vaatii myös henkilöstömäärän kasvattamista.
"Riippuen työtehtävistä kokonaismäärä tulee olemaan 10-20 välissä", hän sanoo.
Tehtaan lopullinen sulkeminen venyy syyskuun lopulle saakka. Ensimmäisenä osa rasiapakkaamisesta siirtyy Helsinkiin toukokuussa.
"Aika pitkä siirtymäaika tähän tulee", Armanto toteaa.
Henkilöstö on ottanut toimitusjohtajan mukaan ilmoituksen tehtaan sulkemisesta hyvin vastaan.
"Mielestäni uutinen otettiin tilanteen harmittavaisuuden huomioon ottaen hyvin vastaan", hän lisää.
Lue lisää:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

