Talous

EU:n ja Yhdysvaltojen nokittelu lentokonekiistasta jatkuu – EU:n vuoro määrätä "kostotulleja"

Yhdysvaltain tullilistalla on ollut muun muassa juustoja ja voita.
Kari Salonen
Yhdysvallat asetti viime vuonna EU:ssa valmistettaville lentokoneille 10 prosentin tullimaksut ja 25 prosentin tullimaksut joukolle muita tuotteita.

Euroopan unioni voi määrätä yhdysvaltalaisille tuotteille rangaistustulleja neljällä miljardilla dollarilla, Maailman kauppajärjestö WTO linjaa.

EU:n ja Yhdysvaltojen välillä on kiehunut jo 16 vuoden ajan keskustelu lentokonevalmistajien tukiaisista.

WTO:n mukaan eurooppalainen Airbus ja amerikkalainen Boeing ovat saaneet miljardien edestä kilpailua vääristäviä tukia.

Yhdysvalloille myönnettiin oikeus asettaa tullikorotuksia eurooppalaisille tuontituotteille 7,5 miljardin dollarin arvosta viime vuonna. Tänä vuonna EU sai vastaavan oikeuden Boeing-riidassa.

EU:n toiveena on ollut, että osapuolet voisivat neuvotella asiasta, jotta riita saataisiin päätökseen.

Yhdysvallat tulee kuitenkin vastaamaan uusilla tulleilla, mikäli "kostotullit" laitetaan käytäntöön, Yhdysvalloista tiedotettiin päätöksen jälkeen.

Muun muassa viinien viejät ovat harmitelleet markkinoiden menetystä tullien korotuksen seurauksena.

"USA sanktioi vahvasti Airbus-maiden maataloustuotteita. Tämä avaa nyt keskustelun uudelleen olemassa olevista sanktiotulleista. Samalla todennäköisesti alkaa laajempi keskustelu lentokoneteollisuuden tuista ja silloin on mukana Brasilia ja Kiina samassa pöydässä", MTK:n kansainvälisten asioiden johtaja Juha Ruippo kertoo.

Lue lisää

Kauppapolitiikan osaajien tarve kasvaa

Yhdysvallat asetti EU:lle ennätykselliset yli 6,7 miljardin euron tullimaksut

WTO: Yhdysvallat saa määrätä EU:lle 7,5 miljardin dollarin tullit Airbus-kiistassa – Suomessa Valion vientiemmental voi joutua tullilistalle

Suomalaisille lihataloille avautumassa uusia vientimarkkinoita Aasiasta siipikarjalle ja naudanlihalle – laitostarkastukset jo menossa