Talous

Ponsse-konsernin Epec kasvanut 150 osaajan yritykseksi – emoyhtiö Ponsse Oyj:n osuus liikevaihdosta kuitenkin laskee

Metsäkoneissa niin kuin muissakin työkoneissa elektroniikan ja ohjelmistojen rooli kasvaa jatkuvasti.
Johannes Tervo
”Tämä on teollista tekemistä, toimitamme tuotteita tehtaiden tuotantolinjoille", Epecin toimitusjohtaja Jyri Kylä-Kaila sanoo. Oikealla näkyy Ponsse Opti 8 -tietokone.

”Ja kun meillä painetaan enteriä, tapahtuu isoja asioita”, sanoo kertojaääni seinäjokelaisen Epecin vauhdikkaassa yritysvideossa. Sitten kuvissa vilisee järeää konekalustoa metsissä, kaivoksilla, maansiirrossa…

”Epec on järjestelmätoimittaja, joka tekee elektroniikkaa ja ohjelmistoja työkoneiden ja hyötyajoneuvojen valmistajille”, yrityksen toimitusjohtaja Jyri Kylä-Kaila määrittelee.

Metsäkoneissa niin kuin muissakin työkoneissa elektroniikan ja ohjelmistojen rooli kasvaa jatkuvasti, hän kertoo kehityskulun.

”Käyttäjälle koneesta pyritään tekemään mahdollisimman mukava ja yksinkertainen. Taustalla voi kuitenkin olla todella monimutkaista teknologiaa.”

Metsäkonevalmistaja Ponssen osuus Epecin liikevaihdosta pienenee. Näin käy siitä huolimatta, että Ponsse Oyj on Epecin emoyhtiö.

”Ponssen osuus liikevaihdostamme on noin kolmannes. Osuus pienenee, koska konsernin ulkopuolinen liikevaihtomme kasvaa. Kasvunäkymät ovat varsin mukavat.”

Alkuvuodesta yritys rekrytoi parikymmentä uutta asiantuntijaa, joiden palkkaamisen jälkeen Epec on 150 ihmisen työpaikka.

”Heistä noin 120 on asiantuntijatehtävissä. Seinäjoen tehtaamme tuotannossa on kolmisenkymmentä työntekijää.”

Oma elektroniikkatehdas on Epecille tärkeä.

”Meillä on oma piirilevyjen ladontalinjakin, joten voimme valmistaa tuotteet alusta alkaen. Moni asiakas arvostaa, että voi asioida suoraan valmistajan kanssa.

Johannes Tervo
Epecillä on Seinäjoella elektroniikkatehdas. Tämä piirilevy on lähdössä komponenttien ladonta- ja juotoslinjalle.

Ohjelmistot ovat Epecin leipälaji. Työkoneisiin ja hyötyajoneuvoihin koodattavissa ohjelmistoissa korostuu turvallisuus.

”Kun joystickistä kääntää vasemmalle, silloin pyörien on käännyttävä vasemmalle joka tilanteessa.”

Ohjausjärjestelmien on oltava toiminnallisesti luotettavia. Ohjelmistojen tehtävä on varmistaa, että kaikki järjestelmät on kahdennettu ja varmistettu.

Johannes Tervo
Epec 6200 -telematiikkamoduuli on esimerkki yhtiön tuotteista. Telematiikka mahdollistaa vaikkapa koneen ennakoivan huollon.

Kylä-Kaila luettelee esimerkkejä yrityksen tuotevalikoimasta: ohjainlaitteita, näyttöjä, sensoreita ja voimanjakoyksiköitä sähköiseen voimansiirtoon.

”Teemme myös telematiikkayksiköitä, joilla työkone voidaan liittää matkapuhelin- tai muihin dataverkkoihin. Telematiikkayksikkö toimii yhteen koneen ohjausjärjestelmän kanssa.”

Telematiikka mahdollistaa monia asioita.

”Vaikkapa koneen ennakoivan huollon tai etädiagnostiikan. Telematiikan ansiosta kone voidaan tutkia etänä.”

Johannes Tervo
Yhden tuoteperheen tuotteiden kokoonpano tehdään automaattisella robottisolulla, tehdaspäällikkö Tommi Talasmäki kertoo.

Epec

  • Yrityksen kotipaikka: Seinäjoki. Työntekijöitä on myös Tampereella, Turussa ja Kiinassa Shanghaissa.
  • Työntekijämäärä: 150
  • Perustamisvuosi: 1978. Osaksi Ponsse-konsernia vuonna 2004.
  • Liikevaihto (2020): noin 25 milj. euroa
  • Liiketulos (2020): noin 2,2 milj. euroa
  • Toimitusjohtaja: tuotantotalouden DI Jyri Kylä-Kaila

Lue lisää:

Sähköautobuumi imee työkoneiden osaajia: ”Varsinkin Saksassa työkonepuolen rekrytoinnit alkavat olla vaikeita"

Lue lisää

"On se komia kones" – Puurakenteinen lentokone nousee kolmannen kerran entisöitynä siivilleen

10 kuutiota vettä selkään ja metsäkone möyrii palojen kimppuun – savolaiskeksintö kiinnostaa metsäpalojen kanssa tuskailevia maita ympäri maailmaa

Metsäalan osaajia palkittiin 169 900 eurolla – hakemuksia tuli ennätysmäärä

Rungot rapisevat, kun salpietari leviää männikköön – typellä haetaan ripeää kasvua