Osuuskauppa on kestävän kehityksen vankistama
Osuuskauppaliike on tehnyt virkistävän talousavauksen tämän kansallisen lamaannuksen elvyttämiseksi alentamalla elintarvikkeiden hintoja. Kampanja johtaa todelliseen kilpailuun kolmen suuren kesken ja se on hyvä asia kuluttajan kannalta.
S-ryhmän mainos (6.3.15 MT) joka suututti tuottajat oli normaali mainosmiesten ehkä vähän yliampuvaa teatteria, ei sen perusteella kuitenkaan pidä kortteja leikellä.
Osuustoiminta-ajatus levisi Suomessa nopeasti 1900-luvun
alussa. Siihen johti sen ajan kauppiaiden ylläpitämä mieletön hintataso. Aina löytyy kuitenkin vastavoima ja se löytyi osuuskauppa-aatteesta.
Koko valtakunnassa S-ryhmän
nyt aloittama hintakampanja on muistutus siitä, että hintavakautta jatkuvasti ylläpitänyt aate ja toiminta on kestänyt jo sata vuotta.
Välillä siitä on jopa vitsailtu: ”Näin tekee osuuskauppaväki.”
Emme ole osuuskauppa-aatetta vuosien varrella erityisesti huomanneet arvostaa.
Mutta mikä muu aate on ollut näin kestävällä pohjalla yli sata vuotta? Nyt on aika onnitella.
Tämä ajankohtainen hintakampanja tulee oikeaan aikaan ja voidaan sanoa, että S-ryhmä omalta osaltaan ylläpitää hyvinvointia aikana jolloin eläkkeitä alennetaan ja taantumasta johtuen palkatkaan ei sanottavasti nouse.
Vähin äänin osuuskauppa näyttää käytännössä kestävän yhteiskuntavastuunsa.
Esko Järvenpää
Jämsä
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
