Kalan kiertovesikasvatus säästäisi vesistöjä
Luonnonvarakeskuksen Laukaan kalanviljelylaitos on saanut kiertovesikasvatuksen kehittämiseksi 740 000 euroa Euroopan kalatalousrahastolta.
Kiertovesikasvatuksessa sama vesi kiertää kalojen kasvatusaltaan ja puhdistamon väliä. Uutta vettä tarvitaan kiertoon vain 1–2 prosenttia veden määrästä.
Ravinnepäästöjen ja vedenkulutuksen välttämisen lisäksi myös veden lämpötilan hallinnasta johtuvat kulut vähenevät. Vastaavasti puhdistamo- ja pumppaustekniikka tuovat lisämenoja, joita perinteisissä kasvatusmenetelmissä ei ole.
Kiertovesikasvatus vaatii vielä tutkimusta. Esimerkiksi veden laatu tuottaa usein pulmia.
Laukaaseen rakennetaan kymmenen kiertovesilaitoksen pienoismallia, joissa veden laatua voidaan mitata ja säätää. Lisäksi hankkeessa laaditaan kiertovesikasvatuksen kehittämissuunnitelma yhdessä alan yrittäjien kanssa. Tarkoitus on tukea kotimaista kalankasvatusta.
”Sen sijaan, että ostamme kalaa Norjasta ja Ruotsista, voisimme tuottaa sitä itse. Suomessa tuotantoa ei ole voitu kasvattaa suuremmaksi ympäristölupien vuoksi. Viime vuosina uusia tuotantolupia on kuitenkin saatu kiertovesikasvatukseen, jossa ravinnepäästöt ovat pienet”, erityisasiantuntija Tapio Kiuru kertoo Luken tiedotteessa.
Suomalaisten syömästä lohesta 75 prosenttia tuodaan ulkomailta.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
