Kauppaa tukeva kehityspolitiikka
MUUTTUVAA TERMISTÖÄ
Kauppaa tulevan kehitys-
poliittisen ohjelman tavoite
on köyhyyden poistaminen
ja ihmisarvoisen elämän
turvaaminen edistämällä
työpaikkojen syntymistä
kehitysmaissa. Suomen
ohjelma ulottuu vuosille
2012–2015.
Ensimmäinen ohjelma
laadittiin vuonna 2007
ulkomaankauppa- ja kehitys-
ministerinä toimineen Paavo Väyrysen (kesk.) kaudella.
Osa kansalaisjärjestöistä
suhtautui siihen kriittisesti, koska kehitysavun pelättiin
jäävän Suomen vienti-
teollisuuden etujen jalkoihin.
UM tilasi ensimmäisestä
ohjelmasta puolueettoman
arvioinnin, jonka ehdotukset
on otettu huomioon nykyistä laadittaessa.
Suppeasti määriteltynä kauppaa tuleva kehitysyhteistyö (Aid for Trade) syntyi
Maailman kauppajärjestön WTO:n ministerikokouksessa 2005. Se tarkoittaa köyhimpien kehitysmaiden tukemista
siinä, että ne pystyvät
paremmin osallistumaan
kansainväliseen kauppa-
politiikkaan ja saattamaan
sen säädöksiä käytäntöön.
Aloite on toistaiseksi ainoita Dohan kierroksen tuotoksia.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
