S-ryhmän myynti kasvoi – myös loppuvuodelle kasvuodotuksia
S-ryhmän tammi–syyskuun veroton vähittäismyynti kasvoi 2,4 prosenttia ja oli 8 342 miljoonaa euroa.Marketkaupan lisäksi myynti kasvoi useilla muilla liiketoiminta-alueilla.
"Kotimaan päivittäistavarakauppamme kasvaa edelleen alan markkinakehitystä vauhdikkaammin. Lisäksi olen tyytyväinen koko vuoden jatkuneeseen vahvaan kasvuumme erityisesti ABC-ketjussa ja Sokos-tavarataloissa", SOK:n pääjohtaja Taavi Heikkilä kertoo.
Alkuvuonna ja elokuun lopussa jatkettu hintojen laskeminen näkyi S-ryhmän Suomen päivittäistavarakaupan kehityksessä. Myynti kasvoi 2,0 prosenttia ja oli 5 147 miljoonaa euroa.
Myös käyttötavarakaupassa S-ryhmä on pärjännyt hyvin alan muuhun markkinaan verrattuna. Alan yleiseen kehitykseen vaikutti kylmä ja sateinen kesä. S-ryhmän rautakaupan myyntiin vaikutti lisäksi myyntineliöiden väheneminen.
Pääjohtaja Heikkilä odottaa ryhmän myynnin kehittyvän myönteisesti myös loppuvuonna.
"Arvioimme, että joulukauppamme käy tänä vuonna edellisvuotta vilkkaammin."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

