Jatkuva kasvatus tuottaa tukkia
Syksyllä tutkin reilut parikymmentä vuotta sitten hakkaamani suurehkon kuusen kantoa ja kannon ympärillä kasvavia viittä tukkipuuta. Ison kuusen kaatamisajankohtana nuo puut olivat olleet kuitupuita.
Nyt voin poistaa viidestä tukkipuusta kaksi tai kolme, ainakin kaksi tukkipuuta jää vielä loppulihotukseen ja vihoviimeiseksi yksi. Tukkipölkkyjä tulee runkoa kohti kahdesta kolmeen.
Näiden viiden kasvamaan jätetyn puun tukki ja rahallinen kokonaissaanto tulee olemaan huomattavasti suurempi siihen nähden jos ne olisi aikoinaan hakattu kuiduksi, ja edelleen jatkettu yhden jo ison tukkipuun lihottamista. Lisäksi metsän kallis uudistaminen olisi sitä rataa mennen ollut nopeasti käsillä. Nyt uudistaminen – millä keinoin se sitten suoritetaankin – siirtyy vuosikymmenillä eteenpäin, ja voi jäädä kokonaan muitten murheiksi. Mikä on vain oikeus ja kohtuus, täytyyhän nuoremmillekin olla töitä.
Jatkuvassa kasvatuksessa on mahdollista maksimoida arvokas tukkipuu saanto mahdollisimman suureksi ja minimaalistaa kuitupuun osuus. Pystyyn jääneistä elinkelpoisista ja kasvukykyisistä kuitupuista kasvaa rahakkaita tukkeja, kun avohakkuussa kuitupuiden tuotto olisi jäänyt vähäiseksi. Metsänomistajan talouden näkökulmasta vain nettotuotolla on merkitystä.
Ensiharvennuksia lukuun ottamatta liian nuorena hakatuissa puissa hukataan kuluneiden vuosikymmenten kasvuhyöty ja tulevien vuosien tuotto. Eli henki ja rahat menevät kertaheitolla.
Jatkuvassa kasvatuksessa pyritään kasvattamaan mahdollisimman moni kasvukykyinen pienpuu arvokkaaksi tukkipuuksi. Silloin pienpuussa jo saavutettu kasvuetu ei mene hukkaan kuten kerrallisessa poistossa eli avohakkuussa.
Tähän olennaisena osana liittyy metsän luontainen uudistaminen, sekä keinollisen uudistamistarpeen siirtäminen myöhäisemmäksi ja samalla sen harva lukuistaminen.
Jatkuvassa kasvatuksessa yksittäisiä kuvioita ei saada kerralla sellaiseen ”kuntoon”, niin että seuraavan kerran menisit omille jäljillesi kymmenien vuosian kuluttua. Satoa korjataan lähes jatkuvasti, enemmän tai vähemmän koko metsälön tai sen tietyiltä alueilta.
Jatkuvassa kasvatuksessa metsälösi on jatkuvan tarkkailun alaisena, metsää ei voi unohtaa niin helposti oman onnensa varaan kuten kerrallisen kunnostamisen jälkeen voi käydä.
Ensisijaisesti on huolehdittava, että pystyyn jäävä puusto omaa kasvumahdollisuudet. Jäävän puuston elinkelpoisuus on koko homman ydin.
Jos metsikkö harvennetaan kerralla liian harvaksi periaatteella ”kerralla kaikki kuntoon,” tukin kokonaissaanto nopeutuvasta kasvusta huolimatta jää vajavaiseksi. Mitä lyhyempään kiertoon pyritään voimakkaiden ja vähälukuisten harvennusten kautta, myös sitä lyhyemmälle ajalle metsikön uudistamiset kuluineen ajoittuvat ja sitä pahemmin yleistyneet myrskyt aiheuttavat tuhoa. Myös aukkojen jättöpuuryhmät ovat metsänomistajan pussista pois.
Sadan vuoden ajalle saattaa pahimmillaan kertyä kaksi päätehakkuuta ja kallista metsän uudistamista maaperän mylläämisineen. Kunnon järeyttä on vaikea lyhyellä aikajaksolla saavuttaa, ja joka kerta menetetään tukiksi kasvatettavissa oleva, elinkelpoinen kuitu ja pienpuu.
Jatkuvassa kasvatuksessa omatoiminen hankintahakkaaja voi pienessäkin metsälössä nauttia näkäräisistä eli tukkipuiden myynneistä lyhyin väliajoin monien vuosikymmenien ajalla, kun kerrallisessa hakkuussa saa vain kertahumalan eläessään ja edessä on vuosikymmenien mittainen krapula. Tämä tuottamaton aika korostuu semminkin, koska kuitupuu on jatkuvasti alihinnoiteltua tuontikuituun nähden. Tuottoa alkaa kertyä vasta tukkikertymän mukana ja sitähän aukosta saa odotella haudan partaalle saakka.
Paremminkin voisi olla jos kuitupuun hinta olisi nykyistä korkeampi. Ulkoa tuodun kuitupuun hinnalla korjattaisiin avohakkuiden nuoren puuston menetyksiä aikatavalla eli saataisiin avohakkuutkin metsänomistajalle kannattavammaksi. Puhumattakaan menetetyistä veroeuroista ja kansallisesta työllistävyydestä, aina yritysten toimihenkilöistä alkaen.
Arvi Pöyhönen
Suonenjoki
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
