Suomalainen sisu ja Sisu-auto
Sisu Auton uusi omistaja Timo Korhonen puhuu asiaa kotimaisen työn puolesta (Aamulehti 23.8.2013). Vertauksena on, että Ruotsin armeija ostaa Volvon tai Scanian, Saksan Mersun tai MAN:n, Ranska Renaultin tai Ivecon. Sisu Auto taas ei ole saanut yhtäkään tarjouspyyntöä EU:sta tai muualtakaan.
Tämähän todistaa, että maat ovat isänmaallisia omassa EU-maassaan, mutta Suomen päättäjät ovat ostamassa uudet automme ulkomailta. Tämä on todettu jo aikaisemmin, kun tarjouspyynnöt on osoitettu ulkomaisille autonvalmistajille. Onko tämä suomalaista isänmaallisuutta huonon työllisyyden kannalta vai mikä on päättäjien ajattelun tavoitteena?
Suomessa osataan tehdä kuorma-autoja ja voisin sanoa, että ihan mitä vaan muuta tahansa, kun annetaan tekijöillemme mahdollisuus. Hyviä esimerkkejäkin löytyy mm. dieselmoottorivalmistajana tunnettu maailmankuulukin AGCO Power Nokian Linnavuoresta. Siis Valmetista kasvanut Sisu Dieselin -nimelläkin toiminut korkeatasoinen moottoritehdas, jonka tuotteet ovat kysyttyjä ja menekki vain kasvaa kasvamistaan Amerikassa, Kiinassa ja EU:ssa.
Paljon muitakin tuotteiden valmistajiakin Suomessa löytyy. Valitettavasti poliittiset päättäjämme ovat jo osan tuhonneetkin myymällä pois ulkomaiden omistuksiin. Jonkun kyllä nyt pitäisi pitää päättäjille oppituntia, kuinka kultamunia Suomessa synnytetään kansalaistemme tulevaisuuden hyvinvointiin. Nyt on myös muistettava aina sananlasku: Oma maa mansikka muu maa mustikka.
Matti Hirvonen
Nokia
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
